Homoliittoutuneiden maihinnousu

Pride-lippuja Kiasman lipputangoissa

Lakivaliokunta osallistui pride-viikon tapahtumiin torjumalla kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Perussuomalaisten Timo Soini kirjoitti päätöksestä blogissaan niin mairean lässytyksen, etten voi vastustaa kiusausta kommentoida.

”Homoliitot on nyt kahteen kertaan hylätty perusteellisen asiantuntijakuulemisen jälkeen. Mutta sama rummutus jatkuu taas syksyllä.”

Näiden perusteellisten asiantuntijakuulemisten jälkeen James Hirvisaari (muutos) äänesti vastaan, koska ilmeisesti asia pitäisi ratkaista kansanäänestyksellä. Helsingin Sanomien videohaastattelussa Kari Tolvanen (kok.) ilmoitti äänestäneensä hylkäämisen puolesta ihan vain periaatteesta: ”Se on miehen ja naisen välinen asia, tämä avioliitto”. Kaj Turunen (ps.) puolestaan totesi blogissaan, että ”Mielestäni adoptiossa lapselle tulee taata oikeus vähintäänkin äitiin. Koska tätä lapsen oikeutta ei kansalaisaloitteessa otettu huomioon, äänestin sitä vastaan.”

”Perusteellinen asiantuntijakuuleminen” ei näemmä kääntynyt perusteellisiin asiantuntija-argumentteihin, vaan ajatuksena on yhä, että tää nyt on näin, koska tää nyt on näin. Tai että ei tehdä mitään, jos ei tehdä kansanäänestyksellä. Tai että ”mielestäni adoptiossa…”.

Soinin tekstistä saa sen käsityksen, että asiantuntijat ovat hänen puolellaan ja että ”rummutus” jatkuu syksyllä järkisyistä huolimatta. Luulisi, että asiantuntijoiden ääni kuuluisi hieman selvemmmin (muuallakin kuin vastapuolella, siis), jos se todella vaikuttaisi päätöksentekoon. Toivon, että syksyyn mennessä Soinilla on tarjota asiantuntijoihin nojaavaa argumentointia, jos hän tätä lähestymistapaa todellakin aikoo käyttää.

”Kansan syvät rivit ovat sitä mieltä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Niin se on, vaikka miten liberaali punaviherstö muuta väittää. Koko maailma ei ole Kalliossa ja Käpylässä.”

Kun kansa on sitä mieltä, että avioliitto voisi olla tasa-arvoinen, Timo Soini kaivaa syvemmältä. Kansa voi olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta kansan syvät rivit – ne oikeat maanläheiset suomalaiset, tiedättehän – ovat sitä mieltä, että sodoma ja gomorra ovat ovella, jos avioliitosta tulee yhteiskunnallisena instituutiona tasa-arvoinen. Jos kansa on väärässä, vedotaan siihen ”oikeaan” kansaan.

Valitettavasti Soini osuu kalliokäpylällään pelottavan lähelle totuutta. Vaikka Helsingin keskustassa uskaltaa olla avoimesti homo, samaa ei voi sanoa koko Suomesta. Valitettavan monessa paikassa kyllä tehdään selväksi, millaista seksuaalisuutta kunkin kuuluisi harjoittaa tai olla harjoittamatta. Sille on syynsä, miksi homoväestö näkyy ja kuuluu eniten pääkaupunkiseudulla. Koko maailma ei todellakaan ole Kalliossa ja Käpylässä ja voin Soinille vakuuttaa, että homot – eritoten nuoret – tietävät tämän paremmin kuin ketkään muut. Ja sen jos minkä pitäisi olla argumentti tasa-arvon puolesta, ei sitä vastaan.

”Suomessa on jo tasa-arvoinen avioliittolaki niiden kesken, jotka sen voivat solmia. Olisi toivottavaa, että propaganda jää taka-alalle ja puhutaan asioista niin kuin ne ovat. Siinä ei ole – puolin tai toisin – mitään hävettävää.”

Juridisesti avioliittolaki voi hyvinkin olla tasa-arvoinen. Mutta sillä nyt ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että maailma muuttuu ja ihmiset lakeineen sen mukana.

Oli laki tasa-arvoinen tai ei, sitä halutaan muuttaa, koska ihmiset kokevat tulevansa syrjityiksi ja haluavat siirtyä kohti maailmaa, joka ei tällä hetkellä näy lainsäädännössämme. Maailmaa jossa homoseksuaalisuus ei eroa heteroseksuaalisuudesta yhteiskunnallisesti mitenkään.

Ihmisten asenteet ja arvot – ja niitä heijastelevat lait – vaikuttavat maailmaan. Soini voi jankata nykyisen avioliittolain tasa-arvoisuudesta aivan niin kauan kuin haluaa, mutta se ei muuta sitä, että se sama laki koetaan yhä epätasa-arvoiseksi ja että se maa, jossa tämä laki vaikuttaa, tuntuu yhä paikoin vihamieliseltä seksuaalivähemmistöille.

Soini ja hänen syvät rivinsä tietävät aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että maailma muuttuu. Kuten moneen kertaan tämänkin keskustelun yhteydessä on muistutettu: Suomessa on mielipiteen vapaus. Soini saa takertua vanhaan, jos niin haluaa. Ja se on ihan OK. Mutta ennemmin tai myöhemmin hänkin joutuu tunnustamaan, että se homoja pelkäävä maailma, jonka hän näkee ”Kallion ja Käpylän” ulkopuolella, on huomattavasti rajallisempi kuin voisi kuvitella.

Oikeasti Kallion ja Käpylän ulkopuolella on maailma, jossa tasa-arvoinen avioliitto etenee lainsäädäntöihin vääjäämättä. Kuten Oras Tynkkynen (vihr.) kirjoittaa:

”Sinä aikana, kun eduskunta on vatuloinut tasa-arvoista avioliittolakia, vastaava laki on hyväksytty viidessä maassa ja 12 Yhdysvaltain osavaltiossa. Uusia liittyy joukkoon koko ajan. Viimeksi tasan viikko sitten Luxemburgin parlamentti hyväksyi lain äänin 56-4.”

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaminen ei ole mikään ”liberaalin punaviherstön” helsinkiläinen kupla vaan jotakin paljon, paljon suurempaa. Ja sen olisi korkea aika näkyä myös suomalaisessa päätöksenteossa.

Soini kyllä tietää tämän, vaikka muuta kirjoittaakin.

Helsinki Pride <3

Pride-paraati, 2010

Lauantaina vietettiin taas homojen joulua, kun Pride-kulkue marssi Helsingin halki. Pride-viikolla saatiin myös vastata jokavuotiseen ihmettelyyn: ”Miksi ihmeessä Pride-marsseja tarvitaan?”

Kysymyksen taustalla on usein ajatus siitä, että jos valtaväestöä ei härnää, se ei härnää takaisin. Monille Pride-marssi on vaikeasti ymmärrettävä kannanotto maassa, jossa kuitenkin ”homoilla menee aika hyvin”.  Marssi ikään kuin hajottaa yhteiskunnan harmoniaa olemalla niin räväkästi epäsovinnainen: näkymällä, kuulumalla ja vaatimalla, keskellä muuten niin seesteistä kesälauantaita. Ilmeisesti ilman paraateja homous olisi joillekin helpompi hyväksyä tai ainakin homofobiaa olisi vaikeampi harjoittaa, kun ei ole ehdoin tahdoin käyty ärsyttämään.

Pridea on vuosien varrella kritisoitu myös homoyhteisön sisältä. Pride-paraatit katsotaan joskus liian kaupallisiksi (joskin Suomessa Pride on aina ollut niin herttaisen kotikutoista homoilua, että tätä kritiikkiä on täällä vaikea niellä), sillä ne ruokkivat tietynlaista homoidentiteettiä myyvää tilpehööriteollisuutta ja tarjoavat yrityksille vaivattoman alustan, jolla sateenkaaripestä imagoaan. Kaupallisuuden myötä Priden myös joskus katsotaan menettäneen aidon poliittisuutensa. Paraati on helppo kuvata keskiluokkaisten valkoihoisten normihomojen temmellyskentäksi, jossa homoyhteisön sisällä marginalisoidut ryhmät jäävät valtahomojyrän alle.

Kaupallisuuteen liittyy myös kritiikki siitä, että Pride – tai ainakin Priden tavoite tasa-arvoisesta yhteiskunnasta – tekee homoudesta kesyä ja salonkikelposta: Priden myötä homokulttuuri uppoaa heteronormatiivisen valtakulttuurin massaan ja tasapäistyy yhtenäiseksi nötkötiksi, jossa ihmisten eroavaisuuksien sijaan juhlitaan ihmisten monoliittista samanlaisuutta.

Kukkua.

Jos Pride on syy nyrpistää nokkaansa homoille – tuolle usein hämmentävän yhtenäisenä kuvatulle väestönryhmälle – niin liipasin taitaa olla sen verran herkässä, että ilman pridea nyrpistystä aiheuttaisi varmaankin mikä tahansa Normihomolehdestä Jani Toivolaan. Ja vaikka kaupallisuus sekä homokulttuurin gentrifikaatio ovat todellisia ja ongelmallisia, ne eivät suinkaan ole ainakaan Suomessa erityisen perusteltuja syitä vastustaa pridea. Ennemminkin ne ovat syitä laajentaa ja parantaa tasa-arvoon pyrkivää toimintaa kaiken kaikkiaan.

Oli miten oli, Pride -tapahtumista keskusteltaessa ja pridesta yleisesti naristessa näen ani harvoin mainittavan sitä syytä, jonka vuoksi itse käyn marssilla vuodesta toiseen:

Se on kivaa.

Kuvitelkaa (jos olette heteroita, homoilta tämä onnistuu ihan kuvittelemattakin), että vuodessa on yksi päivä, jolloin voi ilman pelkoa pukeutua Helsingin keskustassa glitterhousuihin, pitää kädestä tai suudella rakastaan, ja ylipäänsä olla julkisesti kaapista juuri niin ulkona kuin vain ikinä haluaa.

Muutaman munanheittäjän ja peräkammarin kaasunatsin järjestämät yllärit poislukien Pride-kulkue tarjoaa homoille  varsin kelvollisen heterosimulaattorin yhden päivän ajaksi.

Tätä on vaikea selittää ihmisille, jotka eivät ole koskaan joutuneet miettimään, uskaltaako ottaa puolisoaan kädestä kiinni loukkaamatta läsnäolevia tai provosoimatta solvaajia. On uskomaton helpotus, että edes kerran vuodessa voi elää julkisesti siten kuin haluaa. Siten kuin muut elävät joka päivä.

Vaikka usein hoetaan, että homojen asiat ovat suomessa kovin hyvin, on hyvä muistaa, että esimerkiksi maamme kahdestasadasta korkeimmasta päättäjästä melkoinen osa on yhä sitä mieltä, ettei homojen tasa-arvoinen oikeus avioliittoon ole erityisen tärkeä asia.

Homoskenen karnevaaliosasto ei ehkä vakuuta ensimmäistäkään päättäjää avartamaan katsettaan, ja kaupungin halki vellova letkabile varmasti ärsyttää vanhoillisempia kaupunkilaisia. Tästä huolimatta tuhansille suomalaisille Pride-kulkue antaa puitteet päivälle, jolloin saa olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Jos edes yhtenä päivänä vuodesta voi leikkiä, että oma seksuaalisuus tai sukupuoli on täysin hyväksyttyä eikä kuulu politiikan ja yhteiskunnallisen debatin piiriin, on Pride olemassaolonsa oikeuttanut.

Vastaus Niikolle

Sain Mika Niikolta (ps.) vastauksen sähköpostiviestiini, jossa olin linkannut hänelle kirjoitukseni ja kehottanut häntä käymään tutkimukset vielä ajatuksella ja kriittisellä silmällä läpi.

Sikäli voin huokaista helpotuksesta, että Niikko ei suinkaan allekirjoita kaikkia lähetettyjen dokumenttien aivopieruja. Tämä on hyvä uutinen. Huonompi uutinen on tietysti se, että eduskunnassa on näemmä vedottu tutkimuksiin, joita ei ole luettu tarkasti saati arvioitu kovin kriittisesti. Niikko kirjoittaa, ettei lähetettyjen dokumenttien osalta ole syventynyt kuin ”joihinkin käännöksiin ja keskeisiin tuloksiin”.

Tämä ei vetele. Kun eduskunnassa seuraavan kerran käydään keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista (toivottavasti mahdollisimman pian), toivon, että kansanedustajat tietävät, että jos läksyt jättää tekemättä, siitä myös jää kiinni.

En kuitenkaan osaa olla Niikolle erityisen vihainen, sillä ymmärrän, että hyvin tehty huono tutkimus on vaikea erottaa oikeasta tutkimuksesta, ja tuloksia silmäilemällä saa uskottavia argumentteja omien mielipiteiden tueksi. Poliittisen retoriikan virheiden joukossa tutkimustulosten ruusuinen tulkitseminen ja omaa kantaa tukevien löydösten varaukseton hyväksyminen ovat sieltä yleisemmästä päästä. En liioin usko, että asiat olisivat menneet toisin, vaikka Niikko ei tutkimuksiin eduskunnassa viime vuonna olisikaan nojannut.

Haluan kuitenkin muistuttaa, että jos tutkimuksilla elvistellään, olisi parasta myös lukea ne tarkasti, sillä keskustelu tasa-arvoisesta avioliitosta ansaitsee kehnoa lobbausraporttia laadukkaampaa polttoainetta. Jatkossa odotan parempaa.

Ohessa vielä vastaukseni Niikolle. Ei kovin räväkkää tekstiä, mutta kenties se valottaa debatin kumpaakin puolta jonkin verran.

***

Kiitos vastauksestanne!

On huojentavaa kuulla, ettette ole samaa mieltä kaikista dokumenteissa mainituista asioista. Suosittelen lämpimästi käymään tiedostot vielä läpi, sillä tasa-arvoinen avioliitto on aiheena sen verran vakava, että keskustelun sen ympärillä toivoisi olevan mahdollisimman hyvää.

Kirjoititte:

Kannatan ehdottomasti ihmisarvon kunnioittamista, mutta mielestäni tasa-arvo on hiukan eri asia. Ihmisarvo kuuluu ja on kaikkia yksilöitä koskevaa. tasa-arvo vastaavasti on ryhmiä koskevaa ja tässä ryhmässä poliittinen päättäjä joutuu aina rajoja luomaan. Tasajakoa ei voida toteuttaa kaikille ryhmille yhtäläisesti missään yhteiskunnassa, sen tiedät itsekin.

Nähdäkseni ihmisarvo on meillä kaikilla, ja tasa-arvoon meidän kaikkien tulisi mahdollisuuksiemme mukaan pyrkiä. Avioliiton salliminen samansukupuolisille pareille olisi merkittävä parannus tasa-arvon kannalta, joten pidän sen edistämistä tärkeänä. Tässä nimenomaisessa tilanteessa ei nähdäkseni olla vaatimassa absoluuttista tasajakoa vaan sitä, että vähemmistön oikeuksia parannettaisiin enemmistön oikeuksien tasolle. Jos rajoja joutuu vetämään, mielestäni tasa-arvoinen avioliitto kuuluu näiden rajojen sisäpuolelle.

Tasajako – mikäli ymmärsin oikein, että tarkoitatte sillä absoluuttista yhdenmukaisuutta aivan kaikessa, aivan kaikille – on sellaisen mittakaavan utopia, etten usko kenenkään vakavissaan pyrkivän sellaiseen, enkä aivan usko sen myöskään liittyvän keskusteluun tasa-arvosta. Sen sijaan askel kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa on hyvinkin toteutettavissa ja näin ollen mielestäni perusteltua.

En kuitenkaan ole aivan varma, mitä tarkoitatte tasajaolla, joten jos olen tulkinnut sen väärin, luen siitä mieluusti lisää.

Kirjoititte myös:

Viimekädessä esim enemmistön tahto, taloudelliset seikat tai vaikkapa arvot määrittelevät milloin missäkin asiassa yhteiskunta muuttuu.

Olen samaa mieltä. Yhteiskunta on osiensa summa ja näin ollen tässäkin asiassa tilanne heijastelee taustalla vaikuttavia arvoja ja ihmisten motivaatioita.

Mielestäni on tärkeää huomioida, että keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista käydään juuri nyt, koska nykypäivän arvojen mukaisesti moni kokee asian tärkeäksi. Viime vuonnahan YLE uutisoi Taloustutkimuksen tekemästä kyselystä, jonka mukaan yli puolet suomalaisista tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia. Kyselyt tietysti ovat vain suuntaa-antavia, mutta kehityksen suunta on selvä, vaikkei kansa yksimielinen aiheesta olekaan.

Jotta seksuaalivähemmistöjen asiassa olisi mahdollista edistyä, löytyisikö sinun mielestä muuta vaihtoehtoista kuin avioliiton termin käyttäminen? Esim James Hirvisaari eilen ehdotti pariliittoa.

Avioliitto ja pariliitto ovat mielenkiintoinen aihe. Nähdäkseni avioliiton ja pariliiton täytyisi olla oikeuksiltaan yhdenveroisia, sillä jos pariliitossa elävien adoptio-oikeutta rajoitettaisiin, kyse olisi jälleen eriarvoisista instituutioista – eli juuri siitä tilanteesta, josta nytkin pyrimme irti.

Vaikka oikeudet olisivat samat, avioliitto–pariliitto-erossa hiertää se sama epäkohta, joka harmittaa rekisteröidyssä parisuhteessakin: samansukupuolisten liittojen erottaminen omaksi kategoriakseen viestii, ettei kyseessä ole avioliitto vaan avioliiton kaltainen liitto.

Näkökantojemme ero on tietysti siinä, että minulle sekä avioliitto että pariliitto ovat aina olleet sama asia, sillä avioon aikovien sukupuolella ei ole minulle väliä. Teille on tärkeää, että avioliitoksi kutsutaan vain erisukupuolisten parien liittoja. Teille avioliittoon vaaditaan mies ja nainen siinä missä minulle riittää, että kaksi rakastavaista voi solmia avioliiton sukupuoleen katsomatta.

En pidä pariliittoa täysin huonona ideana, jos se antaisi samansukupuolisille pareille samat oikeudet kuin mitä erisukupuolisilla pareilla jo on. Tämä olisi parannus nykytilanteeseen. En kuitenkaan kannata pariliittoa, koska koen, ettei ole mitään syytä luoda kahta lähes identtistä instituutiota, kun avioliitto ajaisi saman asian paljon selkeämmin ja yhtenäisemmin.

Niin kauan kuin homoseksuaalisuutta pidetään vähääkään heteroutta huonompana tai vähempiarvoisempana, liittomuotojen erottaminen vain vahvistaa tätä ajattelua. Pariliitto korostaisi eriarvoisuutta, tasa-arvoinen avioliitto taas samanarvoisuutta.

On hyvin todennäköistä, ettemme pääse tässä kysymykysessä yksimielisyyteen. Ymmärrän, että asia on teille aivan yhtä tärkeä kuin minulle, ja pelkään pahoin, että päädytään Suomessa mihin ratkaisuun tahansa, se luultavasti jättää toisen meistä pettyneeksi. Tärkeintä kuitenkin on, että pettymyksistä huolimatta ratkaisut ovat kestäviä ja perusteltuja.

Teitä lainatakseni:

Itse näen, että nykyinen avioliitto- ja adoptiomalli on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta hyvä.

Minä näen, että nykyinen avioliitto- ja adoptiomalli on yhteiskunnan kannalta hyvä, mutta näen myös, että se voisi olla vielä parempi. En ole nähnyt mitään viitteitä siitä, että samansukupuoliset liitot ja perheet olisivat millään tavalla huonompia kuin erisukupuoliset vastineensa. Näin ollen olen sitä mieltä, että tasa-arvoinen avioliitto olisi parannus nykyiseen; sama avioliitto mutta vielä hiukan parempana.

Väitän, ettei tasa-arvoinen avioliitto romuttaisi avioliittoa yhtään sen kummemmin kuin muutkaan avioliittoa ajan saatossa muokanneet käytännöt kuten vaikka avioeron salliminen. Uskon, ettei avioliitto ole ollenkaan niin herkästi särkyvä instituutio, kuin mitä puheistanne voisi ymmärtää. Vuosien halki yhteiskunnassa sitkeästi pysytellyt avioliittokäsite on aina ollut muutoksessa ja sitä on muokattu sopimaan kunkin ajan käytäntöihin ja tarpeisiin. Nyt painopiste on siirtymässä kohti sukupuolineutraalia avioliittoa sekä meillä että maailmalla ja koen tämä kehityksen yksinomaan positiiviseksi.

Avioliiton tehtävä

Soili Haverinen (kd.) listasi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan 26.2. keskeisiä syitä sille, miksi tasa-arvoista avioliittolakia ei tulisi hyväksyä.

Hänen perusteesinsä on, että avioliitto on yhteiskunnalle niin tärkeä, ettei sitä tule vesittää muutoksilla.

”Avio­liit­to ra­ken­taa yh­teis­kun­taa, kos­ka sen kaut­ta yh­teis­kun­taan syn­tyy uu­sia kansa­lai­sia ja kos­ka se luo par­haat puit­teet näi­den ta­sa­pai­noi­sel­le kas­vul­le. Mikään muu yh­teis­kun­nal­li­nen ins­ti­tuu­tio ei voi täyt­tää avio­lii­ton teh­tä­vää.”

Yhteiskuntaan syntyy kyllä uusia kansalaisia muutenkin kuin avioliitossa, joten siltä osin huoli on turha. Haverinen ei myöskään esitä mitään syytä sille, miksi avioliiton ”parhaat puitteet uusien kansalaisten tasapainoiselle kasvulle” olisi syytä rajata homoparien ja näiden lasten ulottumattomiin.

Haverinen toteaa, että:

”Ho­mo­suh­de ei tuo­ta yh­teis­kun­taan mi­tään vas­taa­vaa hy­vää kuin avio­liit­to, ei­kä sitä sik­si ole pe­rus­tel­tua myös­kään aset­taa lain­sää­dän­nöl­li­ses­ti sa­maan ase­maan kuin avio­liit­to.”

Tässä Haverinen ei oikeastaan puhu avioliitosta kahden erisukupuolisen henkilön välillä vaan avioliitosta kahden lisääntymiskykyisen henkilön välillä. Tämä tekee perustelusta heikon.

Verrattuna kahden lisääntymiskykyisen henkilön väliseen avioliittoon, kahden vanhuksen solmima liitto ei tuota ”vastaavaa hyvää”, mutta silti sitä kutsutaan avioliitoksi ja se on täysin laillinen. Lapsetonta suhdetta kaipaavat saavat hekin avioitua, kunhan ovat eri sukupuolta keskenään. Samaten avioitua voivat myös sekä hedelmättömät parit että vaikkapa kaukosuhteissa elävät parit.

Yhteiskunta sallii avioliiton monenlaisissa tilanteissa, joissa lastensaanti ei ole liiton solmimisen syy. Avioon pyrkiviltä heteropareilta ei vaadita intoa tai kykyä hankkia lapsia. Siksi onkin kummallista, että juuri homosuhteissa tästä lapsettomuudesta tehdään niin rajoittava tekijä, että sen perusteella on kategorisesti estettävä kaikkia homoja avioitumasta – jopa niitä pareja, jotka jo kasvattavat yhdessä lapsia.

Ei ole mikään salaisuus, että homotkin pystyvät saamaan lapsia ja vieläpä kasvattamaan niistä aivan yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Usein tämä tapahtuu perheyksikössä, joka eroaa heteroperheestä vain vanhempien sukupuolen osalta.

Haluaisinkin tietää, millä perusteella Haverinen kokee perustelluksi vedota lastenkasvatukseen halutessaan rajoittaa samansukupuolisten avioliitto-oikeutta. Lastensaanti ei ole heteroillekaan edellytys avioliitton solmimiselle, ja toisaalta jos avioliitto tarjoaa parhaan mahdollisen ympäristön lapsille, silloin olisi järkevää taata sateenkaariperheillekin tasa-arvoinen mahdollisuus avioliittoon.

Tästä Haverinen tietysti muistuttaa, ettei avioliitto tälläkään hetkellä syrji homoja:

”Toi­sin kuin usein väi­te­tään, ny­kyi­nen avio­liit­to­la­ki on jo ta­sa-ar­voi­nen, ei­kä se aseta ih­mi­siä sek­suaa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen pe­rus­teel­la eri­ar­voi­seen ase­maan. Avioon ai­ko­vil­ta ei ky­sy­tä sek­suaa­lis­ta suun­tau­tu­mis­ta mis­sään yh­tey­des­sä. Jos ho­mo­seksuaa­li ha­luaa sol­mia avio­lii­ton vas­tak­kais­ta su­ku­puol­ta ole­van ih­mi­sen kans­sa, lain­sää­dän­tö ei ase­ta es­tet­tä sil­le ei­kä jäl­ke­läis­ten saa­mi­sel­le. Oi­keu­det ovat siis sa­mat sek­suaa­li­ses­ta suun­tau­tu­mi­ses­ta riip­pu­mat­ta ja väit­teet epä­ta­sa-ar­vos­ta poh­jaa vail­la.”

Väite on absurdi. Avioon aikovilta ei kysytä seksuaalista suuntautumista, koska tällä hetkellä vain erisukupuoliset voivat mennä naimisiin. Yritäpä hakea avioliittoa homoparina. Ei onnistu, vaikkei suuntautumista kysyttäisikään. Tämä johtuu siitä, että seksuaalisen suuntautumisen sijaan sukupuoli kyllä varmistetaan. Samansukupuolinen pari ei pääse avioon, vaikka kuinka haluaisi.

Väite siitä, että homokin voi avioitua, kunhan vain tekee sen heterona, on loukkaava. Se sisältää oletuksen siitä, että tasa-arvo riippuu vain omasta valinnasta; ikään kuin olisi täysin valinnanvaraista, kehen rakastuu. Homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ole useimmille valinta, vaan yhtä lailla tavallinen osa itseä kuin heteroiden heterouskin. Tasa-arvoa olisi se, että naimisiin pääsee sukupuoleen katsomatta. Ei se että tasa-arvoisen kohtelun hintana ihmisen on kiellettävä oma seksuaalisuutensa ja identiteettinsä.

Samansukupuolisilla pareilla ei tällä hetkellä ole tasa-arvoista oikeutta avioliittoon. Haverinen esittää avio-oikeuden rajaamisen perusteluiksi lastenhankinnan ja sen, ettei kyseessä oikeastaan edes ole tasa-arvokysymys. Molemmat väitteet ovat hölynpölyä.

Haverisen kirjoituksen otsikko ”Homoliitto ei täytä avioliiton tehtävää” onkin hieman hupaisa, sillä homoliitot paitsi täyttävät avioliiton tehtävää tälläkin hetkellä, myös luultavasti täyttäisivät sitä paremmin, jos ne olisivat tasa-arvoisessa asemassa heteroliittoihin nähden.

Faktat faktoina – Homotutkimukset ja tasa-arvoinen avioliitto eduskunnassa

(Edit 3.3.2013: Niikko vastasi.)

Hauskaa syntymäpäivää tasa-arvoiselle avioliittolaille! On kulunut yli vuosi siitä, kun aloite jämähti lakivaliokunnan rattaisiin. On kuulemma ollut kiireellisempääkin tekemistä.

Lakivaliokunnan puheenjohtajan Anne Holmlundin (kok.) näkemystä asiasta on puitu erinomaisesti monessa yhteydessä, joten luon sen sijaan katsauksen siihen eduskunnan keskusteluun, joka lakialoitteesta vuosi sitten käytiin. Materiaalia suuren salin debaatista on lapiokaupalla, mutta aloitan ruotimalla keskustelun räikeintä ihmeellisyyttä: tutkimuksia joiden mukaan hyi homot yäk ja ajatelkaa lapsia hei.

Tämä kirjoitus on piinallisen pitkä. Se on pitkä, jotta kävisi mahdollisimman perinpohjaisesti ilmi, miten heikkoja nämä tutkimukset ja niissä esitetyt argumentit ovat. Kärsimättömät voivat hypätä suoraan tekstin loppuun ja lukaista Yhteenveto-otsikon alta, mistä tutkimuksissa on kyse.

Sitten asiaan.

Eduskunnan täysistunnossa 21.3.2012 käytiin kiivasta keskustelua avioliiton avaamisesta koskemaan myös samansukupuolisia pareja. Tällä hetkellähän tilanne on se, että erisukupuoliset parit voivat mennä naimisiin ja samansukupuoliset parit voivat rekisteröidä parisuhteensa. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund tiivisti tilanteen sanomalla, että ”Rekisteröidyn parisuhteen osapuolilla on Suomen lain mukaan KAIKKI samat oikeudet kuin aviopareilla pois lukien oikeus samaan sukunimeen sekä oikeus ei-biologisen eli ulkopuolisen lapsen adoptioon.”

”KAIKKI samat oikeudet … pois lukien…”  Kyse on siis melkein samoista oikeuksista muttei kuitenkaan kaikista samoista oikeuksista. Tämä on merkittävää, sillä se tarkoittaa, etteivät parit ole lain edessä tasa-arvoisessa asemassa. Eduskunnan lakialoitekeskustelun avauspuheenvuorossa Alexander Stubb (kok.) esittelee nykytilanteen tolkummin näin:

Tällä lakialoitteella, joka nyt on pöydällä, on tarkoitus purkaa nimenomaan eriarvoistavaa järjestelmää, jossa parisuhteet on jaettu A- ja B-luokkaan. Lakialoitteen tarkoituksena on luoda tasa-arvoinen avioliittolaki, jossa niin hetero- kuin homopareilla on oikeus solmia avioliitto, oikeus ottaa yhteinen sukunimi ja oikeus adoptoida yhdessä lapsi.

Seurannut keskustelu on täynnä puheenvuoroja, joihin mieluusti pureutuisi, mutta yksi debaatin juonne sankareineen herätti aivan erityisesti huomioni: edustaja Mika Niikko (ps.) ja edustaja Oras Tynkkynen (vihr.) kävivät keskinäisen väittelyn, jonka jäljiltä kumpikin pääsi jaetulle ensimmäiselle sijalle keskustelussa käytettyjen puheenvuorojen lukumäärässä. Molemmat nakuttivat puhetta kahdeksan puheenvuoron verran.

Aiemmin mm. homojen työhönottokriteerejä pohtimalla tasa-arvoasioissa profiloitunut Niikko toteaa ensimmäisessä puheenvuorossaan:

Arvoisa puhemies! Perustuslaki ja avioliittolaki ovat tärkeitä ja jokaista kansalaista läheisesti koskettavia aiheita, siksi myös herkkiä. Usein on vaikea käydä järkevää argumentteihin perustuvaa keskustelua, varsinkin jos vastakkaista mielipidettä edustavat vetoavat ainoastaan tunneargumentteihin. Lakeja ei tulisi kuitenkaan säätää tunteiden pohjalta.

(Pöytäkirjaan on lystisti merkitty viimeisen lauseen jälkeen Silvia Modigin (vas.) huudahdus ”Ihan sama fiilis!”)

Keskustelun mittaan Niikko mm. haukkuu pystyyn lakialoitteessa viitatun Sosiaali- ja terveysministeriön aihetta käsittelevän selvityksen. (Oletettavasti tämän.) Niikon mukaan ”Tämä on hyvin suppea tutkimus, ei tätä voi tieteelliseksi tutkimukseksi kutsua. Tähän te vetoatte, että tutkimuksia on tehty, kun päinvastoin on vaikka kuinka paljon tutkimuksia siitä, että lapsen kehityksen kannalta parasta on kasvaa isän ja äidin kanssa kotona hoivassa – jos suinkin mahdollista, niin lainsäätäjä suokoon sen heille.”

Peräänkuulutettua ”järkevää ja argumentteihin perustuvaa keskustelua” kaipasi selkeästi myös Oras Tynkkynen, joka keskustelun loppupuolella tivasi Niikolta konkreettisempaa otetta:

Arvoisa puhemies! Pyysin edustaja Niikkoa täsmentämään, mihin tutkimuksiin hän viittaa, kun hän väittää, että tutkimusten mukaan sitä tai tätä.”

Tämän jälkeen Tynkkynen luettelee muutamia tasa-arvoista avioliittolakia puoltavia tutkimuksia tuloksineen ja päättää puheenvuoronsa:

Nämä ovat niitä tutkimuksia, joihin itse olen tutustunut. Edustaja Niikko, jos teillä on tutkimuksia, jotka kumoavat näitten tulokset, niin voitteko esittää ne ja tarkentaa, mihin tutkimuksiin viittaatte?

Tähän Niikko vastaa:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Tynkkynen nosti esille näitä tutkimuksia, ja haluat lisätietoa. Minä toimitan ne sinulle tällä viikolla, ja samoin voit antaa ne sitten Männistölle [Lasse Männistö (kok.)] eteenpäin. Niitä on vaikka kuinka paljon. Kun nyt kerran nostitte äsken itse esille tutkimuksia, niin haluan nostaa yhden tutkimusasian. Ei ollut tarkoitus tätä nostaa esille, mutta kun kerran tutkimuksista puhutaan, niin puhutaan sitten toisestakin puolesta. Elikkä faktat faktoina.

Faktat faktoina. Niikon puheenvuoron aikana käy ilmi, että tutkimusten mukaan homoista puhuttaessa ”Partnereita on vastaajilla ollut yleisemmin 100-500, joissain tapauksissa jopa yli 1 000, ja yli kolme vuotta kestävät suhteet ovat homosuhteissa harvinaisia.”

Yli tuhat partneria? Yleisemmin 100-500? Huimaa ajatella, että eduskunnassa – Suomen demokraattisen päätöksenteon ylimmillä lauteilla – on sanottu ja pöytäkirjoihin merkitty, että tutkimusten mukaan ”homoseksuaaliseen elämäntapaan” kuuluvat sadat tai jopa tuhannet partnerit. Aikamoinen tutkimustulos.

Hurjien väitteiden lisäksi kiinnostuin Niikon tutkimuksista siksikin, että pakkohan niiden on olla uskottavia, jos niillä kelpaa puhua itselleen (jaetun) puheenvuorokuninkuuden eduskunnassa ja vielä kysyttäessä luvata toimittaa ne lyhyellä varoitusajalla eteenpäin.

Näin ollen kysyin edustaja Niikolta, josko hän voisi lähettää Tynkkyselle menneet tutkimukset myös minulle. Ja lähettihän hän (tai oikeastaan hänen avustajansa), jahka olin viisi kuukautta tutkimusten perään kysellyt.

Sähköpostista paljastui ”vaikka kuinka paljon” tutkimuksia. Tarkalleen ottaen tiedostoja on kolmetoista, joista yksi on Ylioppilaslehden artikkeli polyamoriasta, yksi jo aiemmin mainittu Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu Lapset ja rekisteröity parisuhde – Rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietintö, jota käytettiin alkuperäisessä lakialoitteessakin, ja yksi Helsingin yliopistoon tehty sosiologian pro gradu -tutkielma Suomalaisen homo- ja lesboliikkeen poliittiset strategiat: vastarinnan mahdollisuudet ja rajat, jonka yhteyttä Niikon argumentteihin en aivan ymmärtänyt.

Jäljelle jäävistä kymmenestä tiedostosta kaksi kuuluu yhteen ja samaan selvitykseen, joten Niikon tietopaketti sisältää kaiken kaikkiaan yhdeksän erillistä dokumenttikokonaisuutta, jotka oletettavasti tukevat hänen eduskunnassa esittämiään kantoja.

Tarkoituksenani ei ole käydä tutkimuksia kohta kohdalta läpi, sillä siihen ei aikani eikä asiantuntemukseni riitä millään. Karskin epätieteellinen metodini on lukea tutkimukset läpi ja kirjata ylös räikeimmät silmiin osuneet outoudet tai – jos kohdalle sattunut pruju on kauttaaltaan täyttä kuraa – valikoida satunnaisesti muutama väite ja penkoa, mitä niiden taustalta paljastuu.

Lopputulos ei ole tieteellistä analyysiä. Lopputuloksena ei oikeastaan ole edes analyysiä, vaan enemmänkin selvitys siitä, millaisia kirjallisia lähteitä Niikko on argumentointinsa pohjana käyttänyt ja miten nämä lähteet kestävät lähempää – tai edes pinnallista – tarkastelua.

Jos asia kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tutustumaan tiedostoihin itse, jotta ette ole tyystin minun tulkintojeni armoilla.

KIRKKOHALLITUKSEN TERVEISET

Pinossa päällimmäisenä on Kirkkohallituksen lausunto työryhmän ehdotuksesta ”Laki ja samaa sukupuolta olevien parisuhteet” vuodelta 1999. Nyt käytävällä keskustelulla ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa, joten tämä selvitys on sikäli hieman tarpeeton enkä siksi käytä kauheasti aikaa sen purkamiseen. Selvitys tietysti tarjoaa näkymän siihen, miten kirkko vuonna 1999 suhtautui asiaan, joten kenties tästä näkee, mistä suunnasta Niikkokin asiaa lähestyy. On kuitenkin pidettävä mielessä, ettei kukaan ole edelleenkään pakottamassa kirkkoa vihkimään homopareja. Tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuessaan antaisi pareille mahdollisuuden avioitua samansukupuolisen kumppaninsa kanssa, mutta kirkon ei tähän ymmärtääkseni tarvitsisi reagoida millään tavalla.

Tekstin perusajatus on ”perinteistä avioliittoa” ajavien retoriikasta tuttu: kaikille kansalaisille pitää taata tasa-arvoinen kohtelu ja samansukupuolisten parien asemaa tulee kehittää, mutta koska heteroavioliitto on ”seksuaalisuhteen perusmalli ja valtauoma, ja sen varassa yhteiskunnan jatkuvuus on mahdollista”, tulee heteroliittoja suojella siten, että ”[a]violiiton rinnalle ei tule perustaa siihen rinnastuvia instituutioita.”

Homoliitot siis jollakin tapaa uhkaisivat heteroliittoja ja herkkää seksuaalisuhteen ”valtauomaa”, joten homoliittoja ei tule sallia, vaikka noin yleisesti ottaen auliisti vakuutetaankin, ettei syrjimistä tai epätasa-arvoa tule harjoittaa. Näin siis Jukka Paarma ja kirkkohallitus herran vuonna 1999.

Ihan mielenkiintoista luettavaa eritoten jos kirkkohallituksen näkemykset kiinnostavat, mutta muuten ei kovin relevanttia. Kirkon mielipide on hyvä tiedostaa, mutta sen ei silti tulisi antaa ohjata lakien ja maallisten instituutioiden kehittämistä.

RANSKALAINEN RAPORTTI

Ranskan parlamentin alahuoneelle vuonna 2006 tehty raportti lasten oikeuksista ja avioliiton tilasta onkin sitten melkoinen hyppäys edellisestä. Turistiranskani ei riitä 453-sivuisen vonkaleen (sekä tämän 583-sivuisen jatko-opuksen) läpikahlaamiseen. Ilmeisesti selvityksen pääkohdat kuitenkin löytyvät Niikon blogikirjoituksesta. Niikko kirjoittaa:

Suomessa tulisi tehdä ensin kunnon tutkimus avioliittolain muuttamisen vaikutuksista kuten Ranskassa tehtiin. 2006 Ranskan parlamentti päätyi siihen, että homoseksuaaleille pareille ei myönnetä adoptio-oikeutta.

Sinänsä lisätutkimus aiheesta on aina tervetullutta, mutten ole aivan varma, haluaako Niikko kunnon tutkimusta vai vain tutkimusta, joka sattuu olemaan samoilla linjoilla hänen itsensä kanssa. Sikäli kun aiemmin mainittu Sosiaali- ja terveysministeriön mietintö ei Niikolle kelpaa, on vaikea kuvitella, mikä sitten kelpaisi.

Huomionarvoista joka tapauksessa on, että näin kuuden vuoden jälkeen Ranskassakin ollaan – sanoi vuoden 2006 raportti mitä tahansa – kulkemassa kohti tasa-arvoista avioliittolakia, adoptio-oikeuksineen kaikkineen.

Oli miten oli, Ranskassa vuonna 2006 ei mitä ilmeisimminkään lämmetty samansukupuolisten avioliitoille ja syitä voi eittämättä tonkia tästä raportista.

Raportin käännettyä ”virallistettua” versiota voi lukea englanniksikin latamaalla sen täältä [PDF]. Kyseessä on kuitenkin rankasti karsittu versio, enkä ole aivan varma Preserve Marriage -nimisen ryhmittymän luotettavuudesta tai puolueettomuudesta tässä asiassa. He nimittäin vakuuttavat sivuillaan, että ”Social Science agrees. Thousands of legitimate studies over the years agree that, overall, the married biological family serves children far better than any other family structure.”

(Sanottakoon taustoitukseksi ”virallistetulle versiolle” ja Preserve Marriage -järjestön yleiselle maailmankuvalle, että he linkkaavat muutamaan esimerkkiin ilmeisesti näistä ”tuhansista” tutkimuksista. Mukana on mm. yksi Niikonkin käyttämä tutkimus (josta paljon lisää tuonnempana) sekä tukeutumista American College of Pediatricians -järjestön kannanottoon sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan. ACP on yhdysvaltalainen konservatiivinen järjestö, joka mm. vastustaa sukupuolineutraalia avioliittoa ja aborttia ja tukee lasten kurittamista (kasvatustarkoituksissa, tietysti) sekä pidättäytymiseen kannustavaa seksuaalivalistusta laajemman ja kokonaisvaltaisemman valistuksen sijaan.)

Preserve Marriage -järjestön toimittamassa käännöksessä on (osa) raportin tehneen ryhmän puheenjohtajan Patrick Blochen esipuheesta. Käännetyssä esipuheessa Bloche toteaa, ettei ryhmä onnistunut luomaan – kuten tarkoitus oli – neutraalia kuvaa siitä, millainen on avioliiton tila Ranskassa:

The report shows disproportionate favoritism towards the biological dimension of relationships, considering it as a safeguard for the child. The biological ties between a child and the adults who raise the child have never proved to be the assurance of a good upbringing.

Jännittävästi käännöksestä tosin puuttuu mm. raportin alkuperäisen ranskankielisen esipuheen viimeinen kappale, jossa Bloch sanoo, että joka tapauksessa kyse on enemmän ideologisista kuin käytännön asioista. Että tärkeintä olisi arvioida vanhempien kykyä hoitaa lasta sen sijaan, että keskityttäisiin vanhempien sukupuoleen tai seksuaalisuuteen.

Hänen kommenttinsa saattaa koko raportin hyvin mielenkiintoiseen valoon. En väitä (etenkään kun en sitä pysty kunnolla lukemaan), että koko raportti olisi epäluotettava. Väitän kuitenkin, että on yllättävää, ettei Niikko esimerkiksi blogikirjoituksissaan ole sanallakaan maininnut – saati käsitellyt – millään tavalla sitä, että raportin tehneen ryhmän johtaja ilmoittaa jo esipuheessa, että selvitys on puolueellinen ja siksi kovin ongelmallinen.

Jos ymmärsin oikein, raportin yksi pääteeseistä sukupuolineutraalia avioliittoa koskien on, että koko asiassa on tärkeämpää korostaa lasten kuin aikuisten oikeutta. Toisin sanoen: raportissa sanotaan, että jos aikuiset haluavat saada lapsia samansukupuolisessa suhteessa, tätä ei tule sallia, koska silloin aikuisten oikeudet asetetaan lasten oikeuksien edelle, mikä vuorostaan on raportin mukaan YK:n lapsen oikeuksia määrittelevän sopimuksen vastaista.

Hiukan hämmentävästi tämä ei kuitenkaan tunnu olevan ongelma esimerkiksi hedelmättömien heteroparien kohdalla. Jos aikuisten oikeus lapsiin on toissijaista lapsen oikeuksiin nähden, eikö silloin hedelmöityshoidotkin pitäisi kieltää? Ne sallimalla tunnustetaan hedelmättömien aikuisten oikeus saada lapsia, vaikkei lastensaanti luonnostaan olisikaan mahdollista. Ja toisaalta jos hedelmättömien heteroiden tulee saada oikeus lastenhankintaan, millä perusteella homopareilla on vähemmän oikeutta tähän samaan? Lapsen oikeuksien sopimus ei sisällä mitään, mikä kieltäisi adoptio- tai lastensaantioikeuden homoilta. Jos sisältäisi, YK olisi varmasti yhtenä rintamana ottanut näyttävästi kantaa tasa-arvoista avioliittolakia ja samansukupuolisia vanhempia vastaan. Vaan eipä ole tainnut ottaa. Tämä on selvää jo siksikin, että useat sopimuksen allekirjoittaneet maat ovat jo sallineet tai sallimassa tasa-arvoisen avioliiton.

Ranskan raporttia on vaikea arvioida kieltä ymmärtämättä. En kuitenkaan pidä kovin hyvänä merkkinä sitä, että raportin kirjoittaja esipuheessaan valittaa raportin puolueellisuutta ja että Ranskassa raportista huolimatta ollaan puuhaamassa tasa-arvoista avioliittolakia. Jos raportti sisältää jotakin todella tanakkaa todistusaineistoa, luulisi sen painaneen Ranskassa merkittävästi enemmän tällä uudella avioliittolakikierroksella.

FOCUS ON THE FAMILY – LUOTETTAVAA LOBBAUSTA VUODESTA 1977

Spoileri: tämä ei ole tutkimus. Tämä ei ole edes mietintö aiheen ympäriltä. Tämä on lunttilista väittelyn tueksi.

Kyseisen prujun taustalla on yhdysvaltalainen Focus on the Family -lobbausjärjestö, joka on tullut oman kuplansa ulkopuolella tunnetuksi lähinnä tutkimustiedon vääristelystä ja hiukan kyseenalaisesta vaahtoamisesta.

Otsikosta Debate-Tested Sound Bites on Defending Marriage sekä alkukappaleesta käy hyvin ilmi, mistä on kyse:

Here is a collection of lines and arguments that Focus on the Family has learned work best in the many public debates we have done on the issues of the same-sex family. These soundbites have also been tested by focus groups and rated very strongly.

Teksti on siis tarkoitettu avuksi väittelyyn. Se sisältää ”testattuja” argumentteja ja repliikkejä sekä runsaahkon valikoiman lainauksia väittelyistä. Näillä eväin on ilmeisesti tarkoitus laittaa jauhot suuhun vastaväittäjille. Tällaisen listauksen avustuksella voi kyllä väitellä, mutta minkäänlaista tutkimus- tai todistusarvoa sillä ei ole.

Dokumentissa listataan neljä pääpointtia, joten käyn ne läpi esimerkkinä tekstin tasosta:

1. Same-sex families always deny children either their mother or father.
2. Same-sex family is a vast, untested social experiment with children.
3. Where does it stop? How do we say ”no” to group marriage?
4. Schools will be forced to teach that the homosexual family is normal. Churches will be legally forced to perform same-sex ceremonies.

Terkkuja vaan Yhdysvaltojen konservatiivikristityiltä! Onneksi kuka tahansa voi repäistä neljän kohdan listan ja vastata epätieteelliseen mutupuhinaan epätieteellisellä mutupuhinalla. Vaikka näin!

1. Tässä oletetaan, että isä ja isä tai äiti ja äiti on automaattisesti huonompi vaihtoehto kuin isä ja äiti. Koska niin nyt vain jostakin syystä on, tietysti. Rakastava perhe ja huoleton lapsuus ovat täysin turhia, jos niitä tarjoavilla vanhemmilla on väärät sukupuolielimet.

2. Valtava testaamaton lapsikoe. Ai se sama joka on jatkunut maailmassa vaikka kuinka kauan ilman, että sosiaalitoimistojen jonot olisivat täynnä samansukupuolisten parien syrjäytyneitä, hylättyjä lapsia? Newsflash: homot ja lesbot ovat kasvattaneet lapsia jo kauan ennen kuin tästä lakiehdotuksesta alettiin meillä (tai Yhdysvalloissa) keskustella, ja jos samansukupuolisista vanhemmista aiheutuisi jokin syvä rakenteellinen ongelma lasten kehitykselle ja kasvulle, se olisi kyllä huomattu. Siis muidenkin kuin näitä debaattiohjeita tehtailevien fundamentalistien toimesta.

3. Jännää. Jos ei nyt olla tosi tosi tarkkoja, pian sitä ollaan kaikki naimisissa puistonpenkkien, muurahaiskekojen ja salkkarihahmojen kanssa. Tai sitten ei. Kaikki oikeuksien laajentamiset ja supistamiset käyvät läpi juuri tämän saman keskusteluvaiheen, jota tasa-arvoisesta avioliitosta nyt käydään. Siihen ajettava asia tyssää, jos on tyssätäkseen. Ei tässä mitään Pandoran lipasta olla avaamassa sen enempää kuin silloinkaan, kun päätetään, että Pihtiputaan perukoille vedetään uudet asfaltit. (”Jos sinne vedetään asfaltit, minne vedetään seuraavaksi? Loppuuko se asfaltointi enää mihinkään? Ikinä!? KENEN KOTI JÄÄ ALLE!?”)

4. Dokumentti on peräisin Yhdysvalloista, mikä näkyy etenkin tässä kovin hyvin. Suomessa vastaavaa kirkkojen pakottamista ei ole ja tuskin tuleekaan. Se, mihin samansukuouolisten avioliitot sitten kirkon vihkimispolitiikkaa ohjaavat, on kirkon oma asia. Homoperheiden esittely heteroperheiden naskeille normaalina on normaalia. Homoperheet eivät ole mikään kummajaismörkö, joka täytyy lakaista maton alle.

Loppu tekstistä laajentaa näitä teemoja ja esittelee sitaatteja onnistuneista väittelytilanteista. Mielenkiintoista muttei järin vakuuttavaa. Eikä etenkään millään tavalla tutkimusta, vaikka lopussa onkin ”Notes”-otsikon alle pukellettu yhteen dokumentissa mainitut julkaisut. Tiede ei toimi näin. Tutkimus ei toimi näin. Ja jos lähteistä irtoava argumentointi on tuon neljän kohdan listan tasolla, niin heikoilla ollaan.

ANTROPOLOGIN AHDISTUS

Kun nyt Focus on the Familyn makuun päästiin, niin jatketaan samalla linjalla. Tämä hittitehdas on nimittäin sorvannut toisenkin tuotoksen Niikon tutkimuspatteriin. Tällä kertaa kyseessä on katselmus avioliitto- ja perhekäsityksiin otsikolla Differing Definitions of Marriage and Family – Comparing and Contrasting Those Offered by Emerging Same-Sex Marriage Advocates and Classic Anthropologist

Tarkoituksena on eittämättä näyttää, miten antropologia – tuo perinteitä ja kulttuuria tutkiva ala – tukee näkemystä heteroavioliitosta jonkinlaisena avioliittoperinteen perusmallina ja yhteiskunnan historiallisena tukipilarina.

Teksti alkaa jaottelulla, jossa kerrotaan ilman lähdeviitteitä, miten antropologit määrittelevät avioliiton. Esimerkiksi ”[Definitions of marriage by anthropologists tend to be] …marked by a strong and consistent inclusion of male and female as the universal basis for marriage and family.” Tätä kirjoittaja vertaa homoavioliittoa ajavien määritelmiin, joista ensimmäisenä tarjotaan tämä helmi: ”[Definitions of marriage by same-sex marriage proponents tend to be] …completely unhinged from any known academic sociological or anthropological understanding of marriage, family and kinship.”

Tämän jälkeen listataan lyhyinä konteksteistaan irrotettuina lainauksina väittämiä tutkijoilta ja esitellään, miten sukupuolineutraalia avioliittoa ajavien argumenteilla voisi perustella vaikka, että työnantaja on työntekijänsä kanssa naimisissa. Tuo kyseinen päättelyn riemuvoitto vedetään tällaisesta sitaatista:

“Marriage is what we use to describe a specific relationship of love and dedication to another person.”
– Evan Wolfson, Why Marriage Matters

Siitä sitten vain pomon kanssa karkaamaan vihille – ainakin Focus on the Familyn varmasti luotettavan tulkinnan mukaan.

Kaikessa tässä Focus on the Familyn antropologiaintoilussa on tietysti hirmu kivaa se, että he kääntyvät avioliiton perinteitä tuntevien tahojen puoleen, vaikka toki tekevätkin sen hieman kyseenalaisesti tutkimuksia valikoivasti esittäen. On joka tapauksessa kannustettavaa, että lobbaajat nojaavat asiantuntevaan tutkimukseen.

Tässä antropologiaa syleilevässä lähestymistavassa tosin on Focus on the Familyn kannalta varsin kiusallinen ongelma: se ei toimi.

Vika ei ole antropologiassa vaan järjestössä itsessään. Focus on the Family perustelee heteroavioliittokantaansa antropologialla, vaikka antropologinen tutkimus ei ole laisinkaan samoilla linjoilla järjestön kanssa.

Parhaiten tilanteen absurdiuden summaa tämä American Anthropological Associationin kannanotto. Kyseinen sivu on olemassa, jotta sinne voisi linkittää, kun joku menee retostelemaan, että antropologian mukaan perinteiseen avioliittoon tarvitaan mies, nainen, kaksi ja puoli lasta, farmarivolvo ja labradorinnoutaja. Sivulla sanotaan suoraan, ettei mikään tue väittämää, että (ainakaan antropologisessa mielessä) yhteiskunta vaatisi toimiakseen riippuvuutta heteroavioliitosta. Ovatkohan Focus on the Familyssa lukeneet AAA:n näkemyksiä kirjoitusta väsätessään?

American Anthropological Association on myös ollut suoraan yhteydessä Focus on the Familyyn järjestön antropologiatulkintojen tiimoilta. Kirjeessään AAA:n edustaja kirjoittaa:

I write to address the gross misrepresentation of the position of the anthropological community on gay marriage in your March 3, 2008 Citizen Link press release, ”Anthropologists Agree on Traditional Definition of Marriage.”

Myönnettäköön ettei kyseessä ollut Niikon käyttämä FotF:n dokumentti. Mutta eipä tuo kauhean uskottavaa kuvaa Focus on the Familyn antropologisesta tietämyksestä anna.

Ja joka tapauksessa on huvittavaa, miten ristiriitainen tämä antropologiaa ja perinteistä perhemallia yhdistelevä raapale on Focus on the Familyn yleisen linjan kanssa. Prujussa maalataan kuvaa FotF:sta tieteellisesti tuettua antropologista perhekäsitystä suojelevana tahona ja esitellään sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat teoriaköyhinä fiilistelijöinä. Vastakkainasettelu on huvittava kaikessa mustavalkoisuudessaan, mutta se ontuu eritoten siksi, että Focus on the Family yleisesti ottaen luottaa aivan johonkin muuhun niteeseen kuin antropologian perusteoksiin avioliittoa määritellessään. Järjestön sivuilla avioliiton perusidea summataan näin: ”God, the mastermind of marriage, also has a plan for how marriage works best.”

Että eipä siinä tarvitse kauheasti antropologeja tai tiedettä ylipäänsä kuunnella, kun yläkerran tohtori on jo sanellut reunaehdot. Focus on the Familyn kannalta on tietysti sääli, ettei tämä antropologien tutkimuksissa kauheasti tule esiin.

FAMILY WATCH INTERNATIONAL – LISÄÄ LAATULOBBAUSTA

Lobbausjärjestöjen parissa jatkaa tämäkin teksti, otsikolla Outcomes According to Family Structure. Tällä kertaa taustalla on Family Watch International. FWI:n tarkoituksena on näiden oman kuvauksen mukaan ”Preserve and promote the family, based on marriage between a man and a woman as the societal unit that provides the best outcome for men, women and children.” Lisäksi Wikipedian mukaan järjestö on osa Positive Alternatives to Homosexuality -yhteenliittymää, joka tarjoaa homoudestaan ahdistuneille kaikensorttista eheyttävää tointa sekä rohkaisua seksistä pidättäytymiseen. Kukin tyylillään.

FWI:n teksti Outcomes According to Family Structure edustaa samaa kategoriaa kuin Focus on the Familyn antropologiaseikkailut: perustellaan omaa tavattoman yleistävää ja tuomitsevaa näkökantaa poimimalla irtonaisia paloja tutkimuksista, joilla ehkä on jotakin tekemistä aiheen kanssa tai sitten ei. Ja kun riittävästi ahtaa lähdeviitteitä, voi sinne faktanmurusten väliin livauttaa kätevästi vaikka millaisia perustelemattomia väitteitä, kun dokumentti vaikuttaa ainakin pikaisella vilkaisulla muodollisesti uskottavalta.

Tässä nimenomaisessa dokumentissa yhdellä sivulla saattaa olla kymmenenkin lähdeviitettä, mutta ensimmäistäkään lähdettä ei anneta esimerkiksi aloituskappaleen huisille väitteelle, jonka mukaan ”Social science research has conclusively proven that a strong family based on marriage between a man and a woman is the best environment to protect, nourish and develop individuals. This family structure provides significantly better outcomes than any alternative structure.”

Että ihan aukottomasti on todistanut. Seuraavien sivujen lähdeviitteet eivät tietenkään tue näin ehdotonta väitettä mitenkään, mutta nopeasti lukemalla joku kyllä voisi saada sen vaikutelman, että väite on totta, kun se esitetään näin hanakasti lähteistetyssä dokumentissa.

Dokumentti koostuu suuresta määrästä yksinkertaisia vertailevia väittämiä siitä, kuinka heteroperhe on perhemallina ylivoimainen verrattuna yksinhuoltajaperheisiin, homoperheisiin ja muihin perhemalleihin. Väittämiä ei avata sen kummemmin, mutta jokainen väittämä ikään kuin todistetaan (yhdellä) lähteellä.

Selitän esimerkin kautta, miksi tämä tapa on harhaanjohtava. Tekstistä satunnaisesti valitsemani väittämä sanoo, että ”When compared to heterosexual women, lesbian women are more likely to use drugs and alcohol.” Lähteenä on roteva viitausrimpsu ”Lewis CE, Saghir MT, Robins E.,Drinking patterns in homosexual and heterosexual women. Journal of Clinical Psychiatry, 1982 Jul;43(7):277-9.”

Kun tutkimuksen etsii käsiinsä, sen tiivistelmästä voi lukea hiukan lisää käytetystä tutkimusmetodista. Tämä kyseinen tutkimus vertasi 57 lesbon päihteidenkäyttöä 43 heteronaisen päihteidenkäyttöön. Alkoholiongelmia (”problem drinking”) havaittiin tutkimuksessa enemmän lesboilla kuin heteroilla. Ilman pääsyä itse artikkeliin on kuitenkin mahdotonta sanoa, minkämaalaisista naisista oli kyse, miten alkoholiongelmat määriteltiin tai miten tutkimus tarkalleen toteutettiin.

Tiedämme kuitenkin, ettei näin pientä otantaa voi mitenkään yleistää koskemaan kaikkia maailman lesbo- ja heteronaisia. Silti FWI:n dokumentissa näin tehdään. Kikka toimii tasan niin kauan, kun kukaan ei pengo tutkimuksia tarkemmin tai ihmettele, miksi kaikki väittämät perustuvat vain yhden lähteen varaan.

Ja kun nyt vauhtiin päästiin, niin otetaan vielä toinenkin esimerkki. Teksti väittää, että ”When compared to heterosexual men, men who engage in homosexual behavior are up to seven times more likely to attempt suicide.” Tämä väite perustellaan viittauksella Judith M. Saundersin sekä S. M. Valenten julkaisuun Suicide risk among gay men and lesbians: A review vuodelta 1987.

On aivan totta, että julkaisussa sanotaan homojen ja lesbojen itsemurhariskin olevan 2-7 kertaa suurempi kuin heteroiden. FWI:n ”raportti” ei kuitenkaan kerro, että jo julkaisun tiivistelmässä todetaan itsemurhien suuremman määrän selittäväksi tekijäksi sen, miten homot ja lesbot ovat (ja etenkin 80-luvulla olivat) yhteiskunnassa eriarvoisessa asemassa: valtaväestölle itsestäänselvästi kuuluvien oikeuksien ja etujen puuttuminen johtaa helposti syrjäytymiseen ja sitä kautta moniin sosiaalisiin ongelmiin – mukaanlukien itsemurhiin.

Nyt voimme hetken pohtia, missä yhteydessä FWI tätä Saundersin ja Valenten tutkimuskatsausta lainaakaan. Aivan niin, lobbauspaperissa, jonka esipuheessa suoraan sanotaan, että avioliitto tulisi säilyttää miehen ja naisen välisenä. Avioliiton eväämistä homoilta perustellaan siis sillä, että homot tekevät enemmän itsemurhia, koska heillä ei ole samoja oikeuksia kuin muulla väestöllä. Tämä logiikkarinkilä naurattaisi, jos kyse ei olisi ihmishengistä.

Jos tämän FWI:n rätin julkaisija olisi lukenut tutkimusta yhtään tarkemmin tai ylipäänsä välittänyt millään tavalla lukemastaan, hän olisi saattanut pohtia, minkälaista politiikkaa on ajamassa, millaista tekstiä on kirjoittamassa, ja miten se kaikki vaikuttaa tähän homojen ja lesbojen 2-7 kertaa suurempaan itsemurhalukuun.

Samaa soisi myös edustaja Niikon pohtivan.

Yksittäisväittämien ja -lähteiden jälkeen dokumentissa on vielä osuus, jossa lietsotaan hätää siitä, miten valheellisesti väitetään sukupuolineutraaleissa avioliitoissa kasvaneiden lasten olevan samanlaisia kuin heteroliitoissa kasvaneet lapset. Aiempien sivujen lähdeviitetykitys loistaa kuitenkin tässä osiossa poissaolollaan. Itse asiassa kahden sivun mittaisessa osiossa viitataan vain kahteen tutkijaan.

Toinen tutkijoista on Trayce Hansen, jonka kotisivuille FWI viittaa. Siis kotisivuille – ei tieteellisesti arvioituihin julkaisuihin. Tämä jo sinällään romuttaa valtaosan viittausten tieteellisestä painoarvosta, mutta vielä surkuhupaisammaksi asia muuttuu, kun miettii, että Hansen suomii vertaisarvioituja artikkeleita tieteellisen prosessin heikkoudesta sivulla, joka ei ole vertaisarviointia nähnytkään. Toki samaa minäkin tässä teen, joten pata, kattila ja niin edelleen. Sillä erolla tosin, että tätä sivua (toivottavasti) ei kukaan siteeraa yrittäessään vaikuttaa akateemisesti uskottavalta.

Hansenin lisäksi homoperheiden lasten kieroonkasvamista todistellaan George Rekersin tutkimuksella [PDF] vuodelta 2001, jossa kritisoidaan – osin varmasti aiheellisestikin – joidenkin homotutkimusten metodologiaa. Rekers tosin toteaa 42-sivuisessa kritiikkiryöpyssään, että ”In fact, the specific effect of homosexual parenting on child development remains an open question. … Until such sound scientific studies become available, such decision-making should remain in the realms of ethics, morality, and law.” Hänen kantansa on, että valtaosa aiheen tiimoilta tehdystä aiemmasta tutkimuksesta on arvotonta ja että lisätutkimusta kaivataan. Ei siis suinkaan suoraan se että homoperheissä lapset ilman epäilystäkään kasvaisivat huonommissa oloissa kuin heteroperheissä. Lisätutkimusta on onneksi tehty, mikä varmasti ilahduttaa Rekersiä.

Ja oli Rekers mitä mieltä tahansa, on hieman kyseenalaista, miten vakavasti hänen tutkimuksensa tulisi ottaa. Homojen adoptio-oikeutta koskevassa oikeudenkäynnissä asiantuntijana toimiessaan Rekers kirvoitti tuomarilta kiintoisan huomion oikeuden pöytäkirjoihin:

It was apparent from both Dr. Rekers’ testimony and attitude on the stand that he was there primarily to promote his own personal ideology. If the furtherance of such ideology meant providing the court with only partial information or selectively analyzing study results that was acceptable to Dr. Rekers.

[…]

Dr. Rekers’ willingness to prioritize his personal beliefs over his function as an expert provider of fact rendered his testimony extremely suspect and of little, if any, assistance to the court in resolving the difficult issues presented by this case.

Toisessa oikeudenkäynnissä, jossa Rekers myös oli paikalla asiantuntijana, hänen toimintaansa arvioitiin [PDF] näin:

Dr. Cochran also testified about errors in scientific methodology and reporting in Dr. Rekers’ study, stating that Dr. Rekers had failed to present an objective review of the evidence on those subjects. Dr. Cochran concluded that Dr. Rekers’ work did not meet established standards in the field. Another expert, Dr. Peplau, testified that Dr. Rekers had omitted in his review of the scientific literature “other published, widely cited studies on the stability of actual relationships over time.”

sekä

Dr. Rekers was questioned about his recent authorship of a law review article entitled An Empirically Supported Rational Basis for Prohibiting Adoption, Foster Parenting, and Contested Child Custody by Any Person in a Household that Includes a Homosexually-Behaving Member, 18 St. Thomas L. Rev. 325 (2005). According to the judgment, “the doctor heavily cited to the conclusions of a colleague who is sharply criticized as distorting data and was censured and ousted [or withdrew in lieu of ousting] by the American Psychological Association for misreporting evidence regarding homosexual households.” The court concluded that “Dr. Rekers’ testimony was far from a neutral and unbiased recitation of the relevant scientific evidence.”

Hurjaa tekstiä. Ei varsinaisesti lisää Rekeresin tai häneen luottavan Family Watch Internationalin uskottavuutta.

Vaikkei värikäs henkilöhistoria vaikutakaan argumenttien sisältöön, pienenä taustoittavana tietona mainittakoon vielä ad hominemin uhallakin, että Rekers tunnetaan raastupasuorituksiaan paremmin lähinnä siitä, että hän – toisin kuin lääketiede noin yleensä – pitää homoseksuaalisuutta sairautena ja tarjoaa (tai ainakin tarjosi) vaivaan eheyttävää terapiaa. Lisäksi vuonna 2010 hän palkkasi itselleen matkaseuraksi salskean uroon rentboy.comista, koska kukapa meistä homoutta karmeana vääryytenä pitävistä ei tarvitsisi aina välillä hiukan miesprostituoidun apua matkatavaroiden nostelussa. Skandaalin jälkeen hänestä ei olekaan kauheasti kuulunut.

Amatöörimäinen kirjallisuuskatsausta leikkivä lobbauspaperi Family Watch Internationalilta.

TIEDE JA PERINNE KOHTAAVAT – MUTTA EIVÄT TÄSSÄ

Seuraavaksi vuorossa on Dean Byrdin kirjoittama ja yhdysvaltalaisen National Association for Research & Therapy of Homosexualityn (NARTH) levittämä 16-sivuinen Gender Complementarity and Child-rearing: Where Tradition and Science Agree. Tähän lärpäkkeeseen linkitti aiemmin ranskalaisen raportin yhteydessä mainittu Preserve Marriage -ryhmäkin todistellessaan, että sosiologia on yhtä mieltä siitä, että lapselle parhaan kasvuympäristön tarjoaa aviossa oleva heteropari.

Kun nyt tuli Rekersin historiasta äsken turistua, niin mainittakoon samaan hengenvetoon, että nyt ruodittavana olevan tekstin kirjoittaja Byrd ja edellämainittu Rekers ovat kummatkin NARTHin aktiiveja, Byrd itse asiassa toimi koko lafkan johtajana jonkin aikaa. Tämä eheytymistä ja homoudesta parantumista kannustava järjestö tunnetaan paitsi siteistään aiemmin mainittuun Focus on the Familyyn myös mm. siitä, että American Psychological Association otti vuonna 2006 kantaa [PDF] järjestön toimia ja maailmankuvaa vastaan:

For over three decades the consensus of the mental health community has been that homosexuality is not an illness and therefore not in need of a cure. The APA’s concern about the position’s espoused by NARTH and so-called conversion therapy is that they are not supported by the science.

Dean Byrdin 16-sivuinen Gender Complementarity and Child-rearing: Where Tradition and Science Agree käy läpi koko läjän tapoja, joilla tiede hänen mukaansa tukee ajatusta siitä, että kaikki perhemuodot eivät ole lapselle yhtä hyviä. Käytännössä kyseessä on pitkä lista hurjia väittämiä homojen ja lesbojen mielenterveysongelmista ja muista paheista ja kauhistuksista, ”tieteellisen näytön” tukemana. Tieteellinen näyttö tässä(kin) tapauksessa tarkoittaa paikoin lobbausjärjestöjen itse julkaisemia höpötutkimuksia, paikoin ei-akateemisia julkaisuja ja paikoin ihan oikeita tiedejulkaisuja, joista on poimittu itselle mieluisimmat palat tutkimuksen laajemmasta viitekehyksestä välittämättä.

Tässä esimerkkejä.

Homojen ja lesbojen mielenterveydestä puhuessaan Byrd jakaa järkyttävän tiedon:

A most alarming report recently appeared in a popular magazine about a group of gay men identified as bug chasers, or those who consciously seek the AIDS virus (Freeman. 2003). Freeman reported an interview with Dr. Robert Cabaj, the Director of Behavioral Health Services for San Francisco County, who suggested that bug chasers are alarmingly common. Cahaj estimates that at least one-fourth of newly infected gay men may have sought out the fatal disease.

Väite siitä, että yksi neljäsosa kaikista uusista homomiesten HIV-tartunnoista olisi tarkoituksellisia, kuulostaa hurjalta. Luulisi, että vakavaa tutkimusta tekevä Byrd (ja toki vakavaa journalismia tekevä Freeman myös) olisivat penkoneet luvun taustoja edes hiukan ennen kuin alkoivat välittää tietoa eteenpäin. Jos taustoja nimittäin penkoo noin kolmen sekunnin googlauksen verran, löytää helposti vahvoja viitteitä siitä, että jutussa haastateltujen asiantuntijoiden kommentit ovat täyttä hölynpölyä – jopa heidän itsensä mielestä.

Ja tietysti tässä tulee myös miettineeksi, eikö Byrdiä yhtään kummeksuta se, että neljäsosa AIDS-tartunnoista tulee tästä ”bug chasingista”, mutta silti väitteelle ei löydy parempaa näyttöä kuin yksi sensaatiohakuinen kirjoitus Rolling Stonessa. [PDF] Luulisi, että jos väite pitää paikkansa, aihe kiinnostaisi muitakin kuin popkulttuuria käsittelevän lehden toimittajaa.

Luvussa ”Homosexual Couples and Child-Rearing”, Byrd kauhistelee, miten tutkijat väittävät, ettei homo- ja heteroparien kasvattamien lasten välillä ole eroja. Byrd siteeraa aiheen tiimoilta Judith Staceyn (Byrd tosin kirjoittaa nimen ”Stacy”, mutta sattuuhan näitä) sekä Timothy Biblarzin tutkimusta (How) Does the Sexual Orientation of Parents Matter.

Byrd kirjoittaa:

Perhaps the most significant study to be published within last few years came from Stacy and Biblarz (2001). Stacy, the former Streisand Chair of Gender Studies at the University of Southern California and currently at New York University, conducted a meta-analysis that contradicted nearly 20 years of studies indicating that there were no differences between children reared by heterosexual versus homosexual couples.

Että oikein erityisen merkittävä tutkimus! Tähänhän täytyy paneutua. Byrd summaa tutkimuksessa mainittuja asioita, jotka pääasiassa liittyvät siihen, miten – hui hirvitys – homoperheiden lapset ovatkin joissain suhteissa erilaisia kuin heteroperheiden lapset. Lesboäideillä esimerkiksi on tutkimuksen mukaan femininisoiva vaikutus poikiinsa ja maskulinisoiva vaikutus tyttäriinsä (toisin sanoen vapaampi suhtautuminen kankeisiin sukupuolirooleihin), minkä lisäksi lesboäitien lapset olivat avoimempia ajatukselle homosuhteista.

Byrd kysyykin: ”The bigger question is how healthy is the rejection of gender roles?”, sillä johan raaka tiedekin (tai ainakin jo aiemmin mainittu George Rekers) Byrdin mukaan sanoo, että sukupuolinen nonkonformistisuus on suurin tekijä homoseksuaalisuuden synnyssä. Tästä todisteeksi Byrd siteeraa Rekersin lisäksi Dean Hamerin kirjaa Science of Desire: The Gay Gene and the Biology of Behavior, jossa sanotaan: ”Most gay men were sissies as children.” En tiedä, missä kontekstissa Hamer tuota lausetta käyttää, enkä jaksa penkoa koska – täysin tieteellisesti sanottuna – vittu mitä paskaa. Oli lause missä yhteydessä tahansa, sen lainaaminen kertoo huomattavan paljon Byrdin argumentointikyvystä ja uskottavuudesta. Rekersin ja yhden alatyylisen lohkaisun lainaaminen siis riittää perustelemaan sen, miksi tiukkojen sukupuoliroolien höllentyminen on paha asia. Jep jep.

Toisin sanoen: Byrdin mukaan arvostetut akateemikot Stacey ja Biblarz sanovat tutkimuksessaan – jota Byrd kutsuu erityisen merkittäväksi –, että lesboäideillä on maskuliinisuutta lisäävä vaikutus tyttäriinsä ja feminisoiva vaikutus poikiinsa. Ja tämä on paha, koska se johtaa homosteluun.

Puretaanpa hiukan.

Staceyn ja Biblarzin tutkimusta on siteerattu pöyristyttävän valikoivasti. Byrd on kyllä ottanut sitaattinsa suoraan tutkimuksesta, mutta hän ei tunnu välittävän tippaakaan mistään, mitä tutkimuksen muissa osissa on kirjoitettu. Aivan kuin hän olisi lukenut tutkimuksesta vain ne pätkät, jotka hänelle sopivat ja jättänyt tahallisesti oman ajatusmaailmansa kanssa ristiriidassa olevat osat mainitsematta.

Ohessa massiivinen sitaatti Staceyn ja Biblarzin artikkelista. En tiivistä, koska sitaatin lukemalla näette, miltä kantilta Stacey ja Biblarz aihetta lähestyvät ja miten valtavasti se Byrdin antamasta kuvasta eroaa.

Most of the differences in the findings discussed above cannot be considered deficits from any legitimate public policy perspective. They either favor the children with lesbigay parents, are secondary effects of social prejudice, or represent ’just a difference’ of the sort democratic societies should respect and protect. Apart from differences associated with parental gender, most of the presently observable differences in child ’outcomes’ should wither away under conditions of full equality and respect for sexual diversity. Indeed, it is time to recognize that the categories ’lesbian mother’ and ’gay father’ are historically transitional and conceptually flawed, because they erroneusly imply that a parent’s sexual orientation is the decisive characteristic of her or his parenting. On the contrary, we propose that homophobia and discrimination are the chief reasons why parental sexual orientation matters at all. Because lesbigay parents do not enjoy the same rights, respect, and recognition as heterosexual parents, their children contend with the burdens of vicarious social stigma. Likewise, some of the particular strengths and sensitivities such children appear to display, such as greater capacity to express feelings or more empathy for social diversity, are probably artifacts of marginality and may be destined for the historical dustbin of a democratic, sexually pluralist society.

Mainittakoon vielä, että Stacey ja Biblarz summaavat tutkimuksessaan myös, ettei samansukupuolisten parien lapsilla ole havaittavia eroja psykologisissa tai kognitiivisissa kyvyissä verrattuna heteroiden lapsiin, joten erot homojen ja heteroiden lasten välillä ovat lähinnä ympäristöstä kumpuavia ja johtuvat lähinnä homofobiasta ja syrjinnästä.

Eroja siis löytyy, mutta syyt ovat aivan jossain muualla kuin homo- ja lesbovanhemmissa.

Erot homojen ja heteroiden lasten välillä selittyvät Staceyn ja Biblarzin mukaan osittain myös sillä, että homojen ja lesbojen lapset kasvavat todennäköisesti liberaaleissa oloissa, suurissa kaupungeissa, vakavaraisissa perheissä ja varsin avarakatseisten yhteisöjen keskuudessa. Ihmekös siis jos avoin ajattelutapa ja kokeilunhalu eivät ole heille täysin vieraita, riippumatta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan. Avarakatseinen maaperä tuottaa avarakatseisia ihmisiä. (Tässä toki jälleen kerran on muistettava, että kaikki tämä keskustelu – kuten Niikon papereissa laajemmaltikin – käydään yhdysvaltalaiselta pohjalta. Minulla ei ole aavistustakaan, miten nämä asiat kääntyisivät Suomen oloihin.)

Huvittavasti Stacey ja Biblarz sanovat tutkimuksessaan myös – aivan kuin terkkuina Byrdille – että, ”We recognize the political dangers of pointing out that recent studies indicate that a higher proportion of children with lesbigay parents are themselves apt to engage in homosexual activity. In a homophobic world, anti-gay forces deploy such results to deny parents custody of their own children and to fuel backlash movements opposed to gay rights.”

Mihinkäs tarkoitukseen Byrd pohdintansa tekikään? Ja mihin tarkoitukseen sitä eduskunnassa käytettiin? Aivan.

Ja näin Byrdin ahdasmielinen kehäpäätelmäkaruselli on valmis: Tutkimuksessa summataan, että homofobia ja syrjintä ovat ainoita syitä, joiden vuoksi vanhempien seksuaalisella suuntautumisella on mitään väliä, mutta silti tätä samaa tutkimusta käytetään tekstissä, jonka tarkoitus on marginalisoida seksuaalivähemmistöjä ja varmistaa, ettei näille tarjota valtaväestöllä jo olevia perusoikeuksia. Huisia.

Stacey ja Biblarz pohtivat myös, että ”Moreover, the case for granting equal rights to nonheterosexual parents should not require finding that such children do not encounter distinctive challenges or risks, especially when these derive from social prejudice.” ja ”Thus, while we disagree with those who claim that there are no differences between the children of heterosexual parents and children of lesbigay parents, we unequivocally endorse their conclusion that social science research provides no grounds for taking sexual orientation into account in the political distribution of family rights and responsibilities.”

Mutta kiva että Byrd piti tutkimusta mahtavana lähteenä sille, miten tasa-arvoinen avioliitto on huono idea ja samansukupuolisten parien lapset ovat suuressa vaarassa. Eroja löytyy homo- ja heteroperheissä kasvaneiden lasten välillä, muttei Staceyn ja Biblarzin mukaan mitään, mikä millään tavoin vaarantaisi lasten kasvua ja kehitystä. Ellei sitten pidä avoimempaa suhtautumista sukupuolirooleihin ja seksuaalisuuteen vaarana.

Mutta emmehän me tietenkään sellaista, 2000-luvulla. Emmehän?

Lyhyen adoptiosivupolun aikana Byrd valistaa, miten huolestuttavaa homojen adoptio-oikeus olisi, koska ”Historical and current research provides significant concerns about the mental health, physical health and longevity of homosexual individuals, as well as stability of homosexual relationships.” Hän ei kuitenkaan sanallakaan mainitse, mitkä tutkimukset tällaista ovat osoittaneet.

Adoptioiden jälkeen Byrd siirtyy käsittelemään homoseksuaalisuutta ja mielenterveysongelmia. Hän nykäisee lainaukset muutamasta homoseksuaalisuuden ja mielenterveysongelmat yhdistävästä tutkimuksesta vuodelta 1999. Byrdin siteeraa innokkaasti väitteitä homoseksuaalien mielenterveysongelmista, mutta jälleen kerran jättää asian ikävästi puolitiehen eikä ole kiinnostunut siitä, mitä tutkimuksissa oikeasti sanotaan.

Ensin Byrd siteeraa tutkimusta Sexual Orientation and Suicidality – A Co-twin Control Study in Adult Men:

same-gender sexual orientation is significantly associated with each of the suicidality measures . . . the substantial increased lifetime risk of suicidal behaviors in homosexual men is unlikely to be due to substance abuse or other psychiatric co-morbidity

Hui kamala. Byrd tosin jättää mainitsematta, että samassa artikkelissa sanotaan (lähdeviitteineen) myös, että

In the 24 years since the declassification of homosexuality as a pathological characteristic by the American Psychiatric Association, physicians, psychiatrists, psychologists, social workers, school counselors, and others have argued that the experience of being gay—in particular, growing up as an adolescent aware of homosexual feelings in the face of stigmatization and in the absence of social support—may be a risk factor for developing psychopathology.

sekä

(Age at suicide attempt was not measured in this survey and is clearly of interest. In 2 studies in which adult homosexual men were asked about lifetime prevalence of suicide attempts, all but a few attempts occurred in adolescence.) The underlying causes of suicide attempts in homosexual youth remain unclear and cannot be examined in this study. The most comprehensive study of gay youth to date found they are not confused about their sexuality but often are confused how to express it in a hostile social environment.

Mutta hei, mitä sitä turhaan mainitsemaan, että siteeratussa tutkimuksessa sanotaan, ettei tutkimuksen pohjalta oikein voi vetää johtopäätöksiä itsemurhien syistä (eli vaikka siitä, että homous itsessään aiheuttaisi mielenterveysongelmia ja itsemurhia) ja että syynä voi hyvin mahdollisesti olla vihamielinen sosiaalinen ympäristö. Itse asiassa tämä nimenomainen siteerattu tutkimus sanoo vain, että homomiesten korkeampi itsemurhariski tuskin johtuu ainakaan yksin päihteiden käytöstä:

In conclusion, reports of lifetime measures of suicidality are strongly associated with a same-gender sexual orientation. These effects cannot be explained by abuse of alcohol and other drugs, nonsuicidal depressive symptoms, or the numerous unmeasured genetic and nongenetic familial factors accounted for in the co-twin control design.

Jos itsemurhat eivät johdu päihteistä, masennuksesta tai geneettisistä ja epägeneettisistä perheeseen liittyvistä seikoista, voisiko olla, että ne johtuvatkin osin esimerkiksi yhteiskunnallisista syistä? En tiedä, eikä Byrdkään asiaa käsittele.

Lisäksi tiedot kerättiin postitse ja puhelinhaastatteluilla, pääosin keski-ikäisiltä valkoihoisilta Vietnamin sodan veteraaneilta. Aineiston keruu koski vain kaksospareja, joista toisella oli elämänsä varrella ollut vähintään yksi seksuaalinen aikuisiän kokemus samansukupuolisen partnerin kanssa. Tutkimuksen tekijät huomauttavatkin aineistostaan:

The generalizability of this sample is constrained by 2 considerations. First, it is a sample of Vietnam era veterans who are predominantly white. […] Second, it is a sample of middle-aged men and may not generalize to youth.

Toisin sanoen tämän tutkimuksen perusteella on aika heikkoa tehdä kattavia yleistyksiä. Esimerkiksi sellaisia, joita Byrd tekee.

Vahvistaakseen yhteyttä homouden ja mielenterveysongelmien välillä Byrd nappaa vielä esiin tutkimuksen Is Sexual Orientation Related to Mental Health Problems and Suicidality in Young People? ja lataa lainauksen sieltäkin:

Gay, lesbian and bisexual young people were at increased risks of major depresssion . . . generalized anxiety disorder . . . conduct disorder . . . nicotine depend- ence . . . multiple disorders . . . suicidal ideation . . . suicide attempts.

Jälleen kerran Byrdiltä jää kertomatta pari muutakin tutkimuksessa mainittua seikkaa. Esimerkiksi:

While there is an emerging consensus from recent studies that young people who disclose homosexual behaviors or attraction are at increased risk of suicidal behaviors and mental health problems, the processes that lead to these associations remain unclear.

sekä

More generally, while recent research has established the presence of consistent and replicable associations between GLB sexual orientation and psychiatric risk, the extent to which these associations reflect the consequences of social discrimination or the extent to which these associations can be explained in other ways remains to be established.

Tutkimuksen mukaan seksuaalivähemmistöt siis kärsivät suuremmasta riskistä sairastua mielenterveysongelmiin. Tutkimus ei kuitenkaan ota kantaa siihen, miksi näin on. Kummankaan tutkimuksen tavoitteena ei ollut selvittää tyhjentävästi, mistä syyt johtuvat, joten siinä mielessä tämä ei ole laisinkaan yllättävää.

Lisäksi tämä jälkimmäinen tutkimus perustuu aineistoon, joka on kerätty Uuden-Seelannin Christchurchissa syntyneistä ihmisistä. 1007 hengen otannasta 28 merkittiin homoksi, lesboksi tai biseksuaaliksi ja täten osaksi tutkimusta. En väitä tämän tekevän tutkimuksesta Suomen oloihin merkityksetöntä, mutta asia on joka tapauksessa hyvä pitää mielessä, sillä Byrd ei missään vaiheessa mene pinnallisia irtositaatteja syvemmälle niihin tutkimuksiin, joita lainaa.

Byrd ei myöskään sen kummemmin osoita, miten tämä liittyy sateenkaariperheisiin huonompana perhemuotona. Kyllä, näiden tutkimusten mukaan homoseksuaalisuus saattaa altistaa mielenterveysongelmille. Ei, nämä tutkimukset eivät ota kantaa siihen, millaiset olot sateenkaariperheiden lapsilla (tai vanhemmilla) on. Se että homoilla keskimäärin esiintyy enemmän mielenterveydellisiä ongelmia ei automaattisesti tarkoita, että sateenkaariperheissä lapsilla on huonot oltavat. Tässä kohtaa Byrd olisi voinut mainita muutaman tutkimuksen homovanhempien mielenterveysongelmista ja niiden vaikutuksesta lastenkasvatukseen, jos sellaisia tutkimuksia tai vaikutuksia on. Vaan eipä maininnut.

Kirjoituksensa loppupuolella Byrd sanoo, että ”Medical health, mental health, longevity and relationship stability are essential issues to be addressed when considering the placement of children.”. Byrd epäilemättä ajaa myös muiden mielenterveysongelmille altistuvien ryhmien avioliitto-oikeuden rajoittamista. Ai ei vai? Jännää.

Tässä valossa on jälleen mielenkiintoista pohtia, missä yhteydessä Byrd tutkimuksia käyttää. Kumpikin tutkimus pitää syrjintää ja sosiaalista eriarvoisuutta mahdollisena syynä homojen mielenterveysongelmille. Ja mitenkäs se Byrdin kehäargumentointi taas menikään? Homoilla on mahdollisesti sosiaalisista ja yhteiskunnallisista syistä johtuvia mielenterveysongelmia, joten homoille ei voi myöntää samoja oikeuksia, joita heteroilla on, koska homoilla on mahdollisesti sosiaalisista ja yhteiskunnallisista syistä johtuvia mielenterveysongelmia. Hip hei. Kalmankaruselli pyörii.

Byrd jatkaa, että näille kahdelle tutkimukselle tuo erityistä painoarvoa se, että niitä ovat kommentoineet ”some of the most prominent investigators in the field”. Näistä maineikkaista kommentoijista paraatipaikalle Byrd nostaa professori Michael Baileyn. Byrd siteeraa Baileyn homoseksuaalisuutta ja mielenterveysongelmia kartoittaneen tutkimuksen selityksiä homojen mielenterveysongelmille. Syiksi – Baileyta siteeraten – Byrd nostaa sosiaalisen sorron, homoseksuaalisuuden normaalista ihmiskehityksestä poikkeavan luonteen, joka saattaa altistaa muillekin ”virheille”, sekä yleisistä elintavoista sekä erityisesti anaaliseksistä johtuvat mahdolliset mielenterveydelliset ongelmat.

Harmillisesti tuosta tosin saa sellaisen kuvan, että edellämainitussa listassa olisi lueteltu järkeenkäypiä hypoteeseja, vaikka Bailey on myöhemmin aivan suoraan (eritoten Byrdiin viitaten) sanonut, ettei näin suinkaan ole:

I was dismayed to read Byrd, Cox and Robinson’s summary of my views. In the context of a debate about the reasons for higher rates of mental illness among homosexual individuals, Byrd et al cites me as “offering” several hypotheses other than the increased stigmatization of homosexual people. It is unfortunate and misleading that they did not indicate that I discussed some versions of the hypotheses they mention alongside the stigma hypothesis. I was noncommittal about the merits of the hypotheses, because the required scientific research had not been conducted (and still hasn’t for the most part).

Bailey myös erikseen sanoo, ettei hetkeäkään usko, että anaaliseksi johtaa homoseksuaalien mielenterveydellisiin häiriöhin:

One of Byrd et al’s out-of-context quotations is so egregiously wrong that it amounts to a blatant misquotation. They suggest that I believe that ’behavioral risk factors associated with male homosexuality such as receptive anal sex and promiscuity leads to mental illness.’ I do not.

Byrd ei tietenkään noteeraa sitäkään, että Bailey kirjoitti tutkimuksessaan myös näin:

It would indeed be surprising if antihomosexual attitudes were not part of the explanation of increased suicidality among homosexual people, but this remains to be demonstrated.

Kivasti jäi sitten mainitsematta, ettei Bailey suinkaan usko, että homojen mielenterveysongelmat selittyisivät vaikka minkälaisilla anaaliseksihypoteeseilla, vaan itse asiassa Bailey uskoo, että oli mielenterveysongelmien syynä mitä hyvänsä, homovastainen ilmapiiri mitä luultavimmin vaikuttaa asiaan joka tapauksessa, vaikkei hän vuonna 1999 vielä asiasta varma ollutkaan.

Edellä siteerattua Baileyn palautetta Byrdille voi lukea tästä blogitekstistä. Kommentoitava Byrdin kirjoitus on eri kuin tämä, jota parhaillaan ruodiin, mutta alkuperäistekstinä oleva Baileyn tutkimus on sama.

Kuriositeettina mainittakoon, että samasta blogista löytyy muidenkin tutkijoiden älähdyksiä tahallisen ylimalkaisesta siteeraamisesta ja tutkimustulosten yksipuolistavasta esittämisestä NARTHin julkaisuissa.

Alkaa epäilemättä olla selvää, minkälaisesta virityksestä Byrdin läpyskässä on kyse. Esittelen kuitenkin varmemmaksi vakuudeksi vielä yhden räikeän outouden.

Byrd mainitsee lähdeluettelossaan Maria Xiridoun ja tämän kollegoiden tutkimuksen The contribution of steady and casual partnerships to the incidence of HIV infection among homosexual men in Amsterdam. vuodelta 2003. Tämä viittaus pisti silmään siksi, että kyseinen tutkimus on surullisen kuuluisa siitä, miten sitä tykätään homovastaisissa piireissä lukea väärin.

Byrd viittaa tähän artikkeliin sanoessaan ”A more recent study published in the journal AIDS (2003) found that gay relationships last 1 1/2 years on the average and had an average of eight partners per year outside those relationships.”

Mitä pervoja nuo homot ovatkaan! Yhden puolitoista vuotta kestävän suhteen aikana keskimäärin kahdeksan suhteen ulkopuolista kumppania! Mutta pakkohan sen on olla totta, kun se tieteellisessä julkaisussa suoraan sanotaan.

Ei aivan.

Xiridoun ja työryhmän tutkimus käsittelee matemaattisen mallin luomista tosielämän datasta. Tarkoituksena on tarkastella HIV-tartuntojen leviämistä sekä vaki- että irtosuhteissa. Mallin pohjatietoina on käytetty Amsterdamissa suoritetun kohorttitutkimuksen tuloksia. Käytännössä tutkijat siis purkivat Amsterdamin kohorttitutkimuksen dataa ja muodostivat siitä matemaattista mallia nähdäkseen, miten epidemia mahdollisesti leviää.

Amsterdamin kohorttitutkimus on jatkunut pitkään (se aloitettiin jo vuonna 1984), mutta Xiridoun ryhmä oli kiinnostunut HIV-tartunnoista eritoten nuorten homomiesten keskuudessa, joten he käyttivät tuoreempaa materiaalia; vuonna 1995 käynnistyneessä Amsterdamin kohorttitutkimuksen sivuprojektissa materiaalia kerättiin ainoastaan alle 30-vuotiailta seksuaalisesti aktiivisilta miehiltä Amsterdamin alueelta. Ja tästä tutkimuksesta Xiridoun ryhmä otti lähinnä ensimmäisen vuoden dataa rakentaakseen matemaattisen mallinsa.

Byrd siis siteeraa tutkimusta, jossa tehdään matemaattista mallia epidemian leviämisestä ja joka pohjaa tutkimusdataan, jossa alle 30-vuotiaat amsterdamilaismiehet kommentoivat itseraportoinnin kautta omaa seksielämäänsä vuonna 1995. Byrdin väitehän kuului: ”[G]ay relationships last 1 1/2 years on the average and had an average of eight partners per year outside those relationships.” Se on melkoinen yleistys aineistosta, joka on paitsi iällisesti, sukupuolellisesti ja maantieteellisesti tiukasti rajattu, myös sovitettu matemaattisen AIDS-epidemiamallin parametreihin tutkimuksessa, jonka tarkoituksena ei ole ensinkään tutkia homoparien (lesbopareista nyt puhumattakaan) suhdekäytäntöjä muuten kuin taudin leviämisen kannalta.

Miten aineiston rajaus ja käsittely vaikuttaa lopputulokseen? Mitä aineisto kertoo homoista yleensä – tai edes amsterdamilaisista homoista erityisesti? Mitäköhän mieltä Byrd asiasta on? En tiedä, koska hän ei mainitse asiaa ollenkaan, vaikka luulisi, että tätä kannattaisi jotenkin pohtia, jos tutkimusta käyttää keskeisenä lähteenä omassa kirjoituksessaan.

Kaiken kaikkiaan: Byrdin artikkelin on julkaissut homoja eheyttävä, tieteellisestä faktanvääntelystä tunnettu järjestö ja itse artikkelista nousee satunnaisellakin penkomisella esiin ongelmakohtia, jotka osoittavat rankkaa sitaattien väärinkäyttöä sekä tutkimusten yksipuolistamista ja valikoivaa esittämistä. Ei vakuuta.

EI EROA – EIKÄ PÄÄTÄ EIKÄ HÄNTÄÄ

Seuraavaksi Case Western Reserve Universityn professori George W. Dent, Jr. kirjoituksellaan No Difference?: An Analysis of Same-Sex Parenting, vuodelta 2011.

Analyysi alkaa vahvasti olkiukon väsäämisellä:

The principal argument for traditional marriage is that it is uniquely beneficial to children. Accordingly, a key tenet of the campaign for same-sex marriage (“SSM”) is that same-sex couples are just as good as other parents; there is “no difference” between the two. This article analyzes this claim and concludes that it is unsubstantiated and almost certainly false.

Hetero- ja homoparien välillä ei ole lastenkasvatuksen suhteen minkäänlaista eroa? Totta kai niillä on. Onhan forssalaisvanhempien ja turkulaisvanhempienkin välillä eroja. Esimerkiksi forssalaisuus ja turkulaisuus. Kysymys kuuluukin, ovatko erot millään tavalla merkittäviä tai lapselle haitallisia? Oli miten oli, tässä sitä mennään Dentin kyydissä katsomaan, onko samansukupuolisilla ja erisukupuolisilla pareilla minkäänlaista eroa.

Olkiukon jälkeen Dent onkin jo viittaamassa Paul Cameroniin (ja vanhaan kamuumme Rekersiin!). Cameron tunnetaan mm. siitä, että American Psychological Association erotti hänet riveistään vuonna 1983. Cameron itse tosin väittää tehneensä peliliikkeen ja eronneensa järjestöstä ennen kuin hänet potkittiin ulos. (Ähä! Ei lasketa erottamiseksi, jos ehtii itse erota ensin. Ja se joka haukkuu on ite, lällällää!) Cameron on ottanut yhteen myös American Sociological Associationin kanssa. Vuonna 1986 ASA sanoutui irti Cameronista toteamalla [PDF] että ”The American Sociological Association officially and publicly states that Paul Cameron is not a sociologist, and condemns his consistent misrepresentation of sociological research.” (Sivu 14.)

Ja jos tässä ei ole vielä riittävästi lokaa Cameronin niskaan, niin myös Canadian Psychological Association tiuskahti Cameronille vuonna 1996 sanomalla, että ”The Canadian Psychological Association takes the position that Dr. Paul Cameron has consistently misinterpreted and misrepresented research on sexuality, homosexuality, and lesbianism and thus, it formally disassociates itself from the representation and interpretations of scientific literature in his writings and public statements on sexuality.”

Kiva kumminkin, että Dent on vielä vuonna 2011 vakaasti sitä mieltä, että Cameronin tutkimukset seksuaalisuudesta ovat uskottavia lähteitä. Ad hominemin uhallakin väitän, ettei Cameroniin tukeutuminen tee Dentin uskottavuudelle hyvää.

Cameroniin liittyen: Dent viittaa tekstissään myös Walter Schummiin ja tämän tutkimukseen, joka pohjaa Cameronin aiempaan työhön. Koko katastrofin voi lukea täältä, mutta tiivistettynä Schumm ei ole juuri Cameronia uskottavampi tieteentekijä ja se, että Dent tukeutuu näihin kumpaankin sankariin, ei anna mairittelevaa kuvaa Dentin analyysistä.

Luvun ”Adoption Vs. Biology” aluksi Dent iskee propellipipoon lisää kierroksia ja alkaa maalailla homoperheistä kuvaa traumaattisena kasvuympäristönä. Hän tekee sen – tietysti – puhumalla saduista.

Every child with homosexual guardians has lost at least one biological parent. Loss of a parent is universally regarded as a great misfortune. If the child has one biological parent, the other adult is a step-parent. In fables step-parents are typically hostile to their step-children.

Että näin. Ei homoavioliitoille koska saduissa on ilkeitä äiti- ja isäpuolia. Dent viittaa tässä yhteydessä Bruno Bettelheimin kirjaan The Uses of Enchantment: The Meaning and Importance of Fairy Tales, jossa Bettelheim käsittelee satuja freudilaisen teoriaperinteen kautta. Folkloristiikan sivuainekokonaisuuden lukeneena voin kertoa, että vaikka sadut jännä osa vanhaa kansanperinnettä ovatkin, tällä ei ole yhtään mitään tekemistä homo- tai uusperheiden vanhempi-lapsi-suhteiden kanssa. Etenkään vuonna 2013.

Loppu adoptio-osiosta meneekin sitten ilahduttavan hyi yäk homot -fiilistelyn parissa. Dent sanoo, että ”Adoption can be a great blessing for children whose parents are unable or unwilling to care for them, but even adoption by a traditional married couple is not equal to the biological family.” ja vielä lähteistää tämän useilla tutkimuksilla. Tästä päätelmästä seuraa Dentin mukaan TIETYSTI se, että jos lasten on vaikeaa kasvaa adoptoituina heteroperheissä, lapsilla on varmasti ihan satamiljoonaa kertaa vaikeampaa kasvaa adoptoituina homoperheissä. Tätä neronleimausta tukemaan Dentillä tosin ei – yllätys, yllätys – ole ensimmäistäkään tutkimusta.

Adoptiosta selvittyään Dent ilahduttaa käsitellessään avioliittoa. Hän kirjoittaa, että ”Homosexuals have less reason to bond as couples and, when they do bond, less reason for the bond to be enduring and exclusive. Not surprisingly, then, homosexuals are less inclined than heterosexuals to marry, and gays who do marry have a high divorce rate.”

Samansukupuolisten avioliittojen vähäisempää lukumäärää Dent lähteistää tällä lehtijutulla. Näin siis Hollannissa. Jutussa haastatellaan Hollannin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan COC-järjestön johtaja Vera Bergkampia:

Bergkamp sees three main reasons for the lack of nuptial enthusiasm among gay couples: less pressure from family and friends, fewer gay couples marrying to have children than their straight counterparts, and a more individualist, less family-orientated mindset among many homosexuals.

Selvä. Entä korkeampi eroprosentti?

Korkeamman eroprosentin takana on Max Planck Institute for Demographic Research -instituutin julkaisema tutkimus otsikolla The Demographics of Same-Sex ’Marriages’ in Norway and Sweden [PDF] vuodelta 2004, jossa Gunnar Andersson ja työryhmä penkovat sukupuolineutraalien ”avioliittojen” eli siis rekisteröityjen parisuhteiden tilaa ja kehitystä Norjassa ja Ruotsissa.

Dent ei millään tavoin huomioi, että tutkimuksessa on käsitelty rekisteröityjä parisuhteita avioliittojen sijaan. Tarkasti on taas luettu ja vielä tarkemmin raportoitu. Mutta kuten sanottua, Dent mainitsee tämän tutkimuksen viitteenä väitteelleen siitä, että naimisiin menevillä homoseksuaaleilla on korkea eroprosentti.

Vahvistaako Anderssonin tutkimus tämän? Kyllä ja ei. Hänen ryhmänsä toki havaitsi, että samansukupuolisissa liitoissa eroprosentti oli suurempi. Tästä asiasta tutkimuksessa sanotaan:

Nevertheless, a higher propensity for divorce in same-sex couples may not be too surprising given this group’s relative non-involvement in joint parenthood and its lower exposure to normative pressure about the necessity of life-long unions.

Syitä eroon löytyy hyvin mahdollisesti siis siitä, että pareilla, jotka tekevät esimerkiksi lapsia harvemmin (etenkään keskenään pariskuntana) kuin heterot, on vähemmän syitä ja paineita pysytellä pitkään yhdessä. Ja tämä yllättää… niin, ketä? Lonkalta voisin heittää, että eroprosentti on luultavasti suurempi myös heteroilla, jos katsotaan ryhmiä, joissa ei ole painetta, tarvetta tai halua lastentekoon. On muistettava, että Dentin kirjoituksen tarkoituksena on perustella, miksi lapsen ei ole yhtä hyvä kasvaa homo- kuin heteroperheissä. Väitettä on hassua perustella tukeutumalla siihen, että samansukupuoliset parit eroavat useammin, sillä heillä on harvemmin lapsia tai paineita pysyä yhdessä vain lasten vuoksi. Erityisen hassua tämä on siksi, ettei tämä edes kerro mitään siitä, miten tämä vaikuttaa lapsiin, jos vaikuttaa mitenkään. (Etenkään verrattuna siihen, miten ainoastaan lasten takia yhdessä sinnittelevä onnellisuutensa kadottanut heteropari lastensa kasvatukseen ja hyvinvointiin vaikuttaa.)

Kaiken kaikkiaan Anderssonin ryhmä tekee tutkimuksessaan tämän yhteenvedon:

The data on these pioneering cohorts of same-sex spouses provide information on a family type that at present is introduced in a wider circle of countries. Since this still is a recent family type, we are in no position to say much about any long-term patterns or developments.

Toisin sanoen. Tältä näyttää nyt, vuonna 2004, mutta pitkäkestoisemmista vaikutuksista emme tiedä. Liekö viime vuosina tullut kauheasti aihetta uskoa, että homoliitot eivät kestä tai että ne tuottavat kohtuuttomasti ongelmia Ruotsissa ja Norjassa? Eipä ole kuulunut. Ja onko – laillistetussa mielessä – näin tuoreen suhdemuodon verraten korkeampi eroprosentti mikään syy estää samansukupuolisia pareja menemästä naimisiin? On hyvä muistaa, että vaikka eroprosentti korkeampi olisikin, tämä ei tarkoita, että kaikki homoliitot päättyisivät aina ja ikuisesti avioeroon. Lisäksi vakiintuneet samansukupuoliset parit hankkivat lapsia joka tapauksessa olivat naimisissa tai eivät, joten eikö olisi parempi lastenkin puolesta varmistaa, että ne parit, jotka avioliittoon haluavat, myös sellaiseen voivat päästä oli eroprosentti mikä tahansa?

Sitä paitsi jos heterojenkin mahdollisuuksia vanhemmuuteen pitäisi perustella sillä, että heteroliitot ovat pelkkää ruusun terälehdillä tanssimista, tuskin kukaan meistä suomalaista kelpaisi vanhemmaksi. Tai ainakin pitäisi profiloida naimalupia siten, että riskiryhmien kuten esimerkiksi usein eronneiden heteroavioliittoja rajoitettaisiin. Ajatelkaa nyt niitä lapsiakin!

Mitä näistä Dentin viitteistä opimme? Opimme, että Hollannissa syystä tai toisesta samansukupuoliset parit menevät naimisiin harvemmin kuin erisukupuoliset ja Ruotsissa vuoden 2004 tienoilla rekisteröidyissä parisuhteissa elävät parit erosivat useammin kuin (hetero-)avioliitossa elävät, ainakin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna. Ja mikä olikaan se Dentin väite, joita nämä kaksi lähdettä tukevat?

Not surprisingly, then, homosexuals are less inclined than heterosexuals to marry, and gays who do marry have a high divorce rate.

Aika laaja väite. Tässä ei ole kyse siitä, miten Dent lähteitä tulkitsee tai mitä lähteissä tarkalleen ottaen sanotaan. Tässä on kyse siitä, että muka akateemista tutkimusta tuottava professori käyttää lähteitä väärin. Oli lopullinen totuus homojen aviohaluista ja eroprosenteista mikä hyvänsä, tässä tapauksessa Dent on hyödyntänyt kahta lähdettä (toista ei-akateemisen lähteen kautta kierrätettynä) perustelemaan laajaa väitettä, jota kumpikaan lähteistä ei käytetyssä mittakaavassa tue. Onko mahdollista, että samansukupuoliset liitot päättyvät useammin ja että samansukupuolisilla pareilla on vähemmän kiinnostusta avioitua? Voi olla, mutta Dentin siteeraamat lähteet eivät tähän kysymykseen anna vastausta. Uskottavaa tutkimusta ei tehdä tällä tavalla.

Pöyristyttävän yleistyksen lisäksi tällainen argumentointi on muutenkin kummallista. Entä sitten jos vasta käyttöön tulleet parisuhteiden rekisteröinnit ja samansukupuolisten avioliitot eivät tuota samaa tulosta kuin keskivertoauvoisa heteroliitto? Voisin kuvitella, että merkittävää osaa homokansasta lastenhankinta ei kiinnosta ja ne jotka lapsia hankkivat, hankkivat niitä yleensä hyvästä syystä, harkiten ja elämäntilanteessa, jossa lasten kasvattamiseen on sekä ajallisia, henkisiä että taloudellisia resursseja. Se, miten vähän samansukupuolisia avioliittoja solmitaan, miten pian ne päättyvät tai miten suuri osa samansukupuolisista pareista on kiinnostunut lastenhankinnasta, ei toimi järin hyvin vertailtuna keskiverron heteroparin kanssa jo siitäkin syystä, että heteroavioliitolla on yhteiskunnassa täysin kiistaton asema siinä missä samansukupuolisista liitoista keskusteltaessa (vaikkapa eduskunnassa!) aina löytyy joku valittamaan, ettei niitä kannattaisi, pitäisi tai voisi mistään hinnasta sallia. Toisin sanoen kyseessä ovat jo lähtökohtaisesti eriarvoiset käsitteet, joiden vertaileminen suoraan toisiinsa ei vielä kerro kauheasti mitään. Ei ainakaan jos vertailu tehdään yhtä ylimalkaisesti kuin Dent tekee.

Samansukupuolisten avioliittojen kieltämisen perustelu tällä argumentilla vain vahvistaa sitä stigmaa, joka samansukupuolisiin suhteisiin yhä jossain määrin liitetään, ja joka osaltaan vaikuttaa siihen innokkuuteen (tai sen puutteeseen), jolla homoavioliittoja solmitaan. Sukupuolineutraalin avioliiton on vaikea saavuttaa samanlaista kulttuurista asemaa kuin heteroavioliitolla on, jos sen tielle jatkuvasti isketään kalikoita. Mikä tietysti kalikaniskijöiden tarkoitus onkin.

Totta kai erilaisten ihmissuhdetyyppien erot on tiedostettava ja niistä on keskusteltava, mutta yksinkertaistettujen ja jyrkkien johtopäätösten vetäminen tässä tilanteessa (ja näiden Dentin mainitsemien lähteiden nojalla) on tarpeetonta ja Dentin tapauksessa myös harhaanjohtavaa.

Dent jatkaa samansukupuolisten suhteiden puimista näillä sanoilla:

Gay couples do not bear children. Further, ”gay men tend to be even more preoccupied than most straight women with their bodies, physical attractiveness, attire, adornment and self presentation.”

Höpsö yleistys kiinnitti huomiota, semminkin kun sitaatille on merkitty erikseen verkkolähdekin. Dentin viitteessä on lyöntivirhe (sekä väärä vuosiluku), mutta yhden kirjaimen viilauksen jälkeen linkki toimii. Sen takaa löytyy aiemmin mainitun Judith Staceyn seminaarikirjoitus (ei siis julkaistu tutkimus) otsikolla Fellow Families? Genres of Gay Male Intimacy and Kinship in a Global Metropolis. Kirjoituksessa pohditaan hyvin teoreettiselta kantilta (ja kuvainnollisesti) homomiesten suhteiden historiasta kumpuavan tiedon hyödyntämistä muiden ihmissuhteiden tulkinnassa. Tai kuten kirjoittaja itse sanoo: ”Might gay men teach the rest of us some family camping skills they honed surviving in the wilderness beyond?” Juttu ei liity millään tapaa homoseksuaalisuuden käytännön tutkimukseen minkä lisäksi otsikon jälkeen kirjoituksen ensimmäinen lause on: ”Draft please do not quote”. Ei siis ihme, että tekstistä puuttuu sekä lähdeluettelo että osa lähdeviitteistä.

Tämä otsikon perässä oleva lihavoitu ja oranssilla värillä korostettu pyyntö on eittämättä jäänyt Dentiltä huomaamatta, sillä hän sumeilematta lainasi tekstiä sellaisenaan. Lainatussa kohdassa kirjoittaja tietoisesti käsittelee homokulttuurin pinnallisimpia puolia, muttei suinkaan väitä, mitä Dent sitaatilla yrittää sanoa. Tekstissä nimittäin käsitellään Los Angelesin homokulttuuria ja lainatussa kohdassa puhutaan siitä, millaista homoihin kohdistuvan mainonnan ja kauneusihanteiden pinnallisin kerros on Los Angelesissa.

Dent olisi myös voinut lainatessaan käyttää koko lausetta, joka muuttaa tekstin sisältöä melkoisesti:

It is not merely a cultural stereotype to observe that many gay men tend to be even more preoccupied than most straight women with their bodies, physical attractiveness, attire, adornment and self-presentation.

”[N]ot merely a cultural stereotype”, eli ei pelkästään kulttuurinen stereotyyppi – toisin sanoen puhutaan stereotyypistä, jolla on jonkin verran totuuspohjaa, eikä tutkimustiedosta kumpuavasta ja kaikkia homoja koskevasta faktasta, kuten Dentin lainauksesta voisi luulla. Lisäksi: ”Many gay men tend…” eikä suinkaan ”gay men tend” kuten Dent lainauksensa aloitti. Sävyero on ilmeinen, eikä se varmasti ole Dentiltäkään jäänyt huomaamatta.

Dent siis perustaa väitteensä keskeneräiseen julkaisemattomaan tekstiin, josta puuttuu viitteitä, jossa ei ole lähdeluetteloa, jossa käsitellään Los Angelesin homokulttuurin pinnallisimpia kerroksia ja jonka alussa, lihavoituna ja huomiovärein, yksiselitteisesti sanotaan, ettei tekstiä tule lainata. Ja mitä tekee Dent? Irrottaa tekstistä virkkeen, poistaa siitä merkittäviä osia ja perustelee sen avulla väitettä, jossa leimataan kaikki homomiehet tietynlaisiksi. Dent ei kommentoi sitaattia (tai tekstiä josta se on peräisin) millään tavoin. Hän on näemmä tyytynyt siihen, että löysi melkein kokonaisen virkkeen, jossa sanotaan jotakin, jonka hänkin voi allekirjoittaa. Viis siitä missä yhteydessä teksti on tuotettu ja mitä sillä alunperin on tarkoitettu. Luotettava akateeminen tutkimus on tästä kaukana.

Sivuhuomiona: netissä pyörii Ave Maria Law Review’ssa julkaistu versio [PDF] tästä samasta No Difference -selvityksestä. Siinä Dent on tehnyt tekstiin sen verran muutoksia, että tässä samaisessa kohdassa hän mainitsee lähdeviitteessä erikseen, että kyseessä on ”(unpublished manuscript)” ja vuosiluku sekä nettiviitekin ovat tällä kertaa oikein. Hän on siis ilmeisesti tarkentanut lähdeviitettä tätä toista versiota varten, muttei silti ole – muka – huomannut suurta ”Draft please do not quote” -pyyntöä tai lainauksensa idioottimaisuutta.

Mainittakoon nyt Dentin dokumentista vielä ylipäänsä, että Dent mm. viittaa AIDSiin homoruttona (”…including the ’gay plague’ of AIDS”) ja vertailee homopareja ja ”normaaleja pareja” (”This is hardly surprising since, unlike normal couples, adultery in gays does not threaten to create new children”). Perin neutraalia ja akateemista kielenkäyttöä. Ja kertoopa Dent myös homoaktivistien juonivan verisiteiden parjaustakin: ”Because homosexuals can get children only through adoption or artificial reproduction, homosexual activists support the movement to disparage blood ties.” Entä kaikki hedelmättömät heteroparit? Yksinhuoltajat? Adoptiovanhemmat? Ovatkohan hekin verisiteitä parjaavassa juonessa mukana? Puhumattakaan siitä, että homot ja lesbot ovat täysin kykeneviä saamaan biologisia lapsia, eikä lapsensaantitapojen arvailu edes vaadi kummoista mielikuvitusta. Mutta verisiteitä parjataan täällä Kansainvälisen Homoagendan päämajassa. Kyllä vain.

Dent myös lainaa Los Angeles Timesissa julkaistua mielipidekirjoitusta (hei, saahan sillä lähdeviitteen aikaiseksi – näyttää vakuuttavalta, vaikkei mitään todistakaan):

As David Blankenhorn says, children in a homosexual household will not be treated as the victims of a tragedy; rather ”it will be explained to everyone, including the children, that something wonderful has happened!”

Mykistyn.

Ilmeisesti lapselle olisi parempi kertoa, että sori, synnyit tragediasta, synnistä ja kärsimyksestä, mutta yritetään nyt jotenkin kestää tämä häpeä. Huvittavasti tämä sitaatti on täydellinen esimerkki siitä, miksi tasa-arvoinen avioliittolaki on niin tärkeä. On korkea aika alkaa suhtautua kaikkiin lapsiin tärkeinä ja rakastettuina eikä tragedian uhreina, riippumatta vanhempien seksuaalisesta suuntautumisesta. Lapsille ongelmia eivät aiheuta homovanhemmat vaan juuri tällainen Dentin viljelemä avoimen homofobinen kuona.

Kirsikkana kakussa Dent muistuttaa kirjoituksensa päätteeksi, että ”Supporters of SSM want to change marriage–an institution that has been fundamental in every culture in every corner of the globe throughout history–in a way that, with a few recent exceptions, has never been tried before.” Hän kuitenkin jättää mainitsematta tarkoittaako hän tällä perustavanlaatuisella historiaa halkovalla avioliittoinstituutiolla kenties järjestettyjä avioliittoja, ryhmäliittoja, polyamoriaa, polygamiaa, isännän ja orjan välistä liittoa vai jotakin niistä sadoista erilaisista avioliitto- ja suhdetyypeistä, joita historian saatossa ympäri maailmaa on ollut käytössä. Tuskin hän kuitenkaan tarkoittaa nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa vallalla olevaa avioliittoinstituutiota, sillä asiantuntijana hän varmasti tietää, ettei se ole ollut lähimainkaan ”fundamental” ihmiskunnan koko historiaa tarkasteltaessa.

Kokonaisuudessaan Dentin tutkimus nojaa vahvasti lähteiden vääristelyyn, heikkoihin tutkimuksiin (tai ”tutkimuksiin”) ja asioiden yksipuoliseen käsittelyyn. Mikään hänen kyhäelmässään ei anna syytä olettaa, että kyseessä olisi mitään muuta kuin puolueellinen ja vahvasti ennakkoasenteilla kuormitettu tarkoitushakuinen mietintö aiheesta, josta Dent on jo oman kantansa päättänyt.

Dent on joko häikäilemätön valehtelija tai hyväntahtoinen hölmö. Oli kumpi tahansa, hänen tekstillään ei ole minkäänlaista tutkimuksellista uskottavuutta.

USKONNONVAPAUS JA SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTO (YHDYSVALLOISSA)

Seuraavaksi sukupuolineutraalin avioliiton haitalliset vaikutukset uskonnonvapaudelle. Or For Poorer? How Same-Sex Marriage Threatens Religious Liberty, kirjoittajana Roger Severino ja toimeksiantajana Becket Fund for Religious Liberty, yhdysvaltalainen lakifirma, joka on erikoistunut uskonnonvapauden puolustamiseen. Tämä tarkoittaa, että he mm. edustavat asiakkaita, jotka haluavat – uskonnonvapauden nimissä – estää tasa-arvoisen avioliiton sallivia lakeja. Luvassa on siis retoriikkaa siitä, miten ja miksi sukupuolineutraalia avioliittoa kannattaa lain puitteissa vastustaa. Ei tässäkään siis aivan tutkimuksesta ole kyse.

Severino käsittelee uskonnollista vapautta yksinomaan Yhdysvalloissa, Yhdysvaltojen lakien pohjalta. Katsauksessa käsitellään paljon osavaltioiden oikeuksia, Yhdysvaltain perustuslakia ja maan lakitapausten historiaa. Tämä tekee katsauksesta Suomen oloihin suhteutettuna aika turhan. Suomessa esimerkiksi tuskin tulee ongelmaa siitä, mitä avioliitoille, adoptio-oikeuksille ja lasten asemalle tapahtuu osavaltioista toiseen liikuttaessa. Mutta onhan näissä asioissa varmasti jotakin yhteistäkin, joten käydään tämäkin läpi. ”Millä tavoin sukupuolineutraali avioliitto polkee uskonnonvapautta”, olkaa hyvä.

Changes in marriage law impact religious institutions disproportionately because their role is so deeply intertwined with the institution of marriage. Indeed, religious institutions have been regulating marriage since time immemorial.

Severino perustelee tämän ”since time immemorial”-väitteensä viittauksella Vanhan testamentin kolmanteen Mooseksen kirjaan, jossa kristitty Jumala kertoo Moosekselle, ketä saa panna, miten viljellä peltoa ja miten papiksi vihkiminen toimii. Muistaapa yläkerran entiteetti kertoa myös, ettei ole kiva ottaa israelilaisia orjiksi vaan että orjat tulee ottaa ympäröivistä valtioista (niin juu ja on ihan OK testamentata orjia omille lapsille, ettei mene hyvä työvoima hukkaan, jos sattuu itse kuukahtamaan).

Huomaatte varmasti, mihin tällä tähtään. Miten uskottavana voidaan pitää ”tutkimusta”, jossa alle 2000 vuotta vanha aineisto riittää todisteeksi ”ammoisista ajoista”? (Puhumattakaan Raamatun käyttämisestä historiallisena aineistona ylipäänsä) Vertailun vuoksi: nuolenpääkirjoituksella kirjattiin ylös ihmiskunnan tapahtumia jo noin 3000 eaa. Ja jos heti kärkeen mietinnössä muistetaan mainita, miten avioliiton muuttumattomat perustukset on jo näinä ”ammoisina aikoina” isketty kulttuuriimme Raamatussa, voimme kysyä, mitä niille muille kolmannen Mooseksen kirjan tapahtumille kävi? Miksi jumalan totuus on tosi tärkeää juuri tuossa siteeratussa kohdassa, mutta orjuutta koskevat lait ja ohjeet eivät enää päde, vaikka kai nekin yhtä lailla kuuluvat samaan kirjalliskulttuuriseen ”ikiaikaiseen” perintöön.

Tietysti me jumalaapelkäävät luterilaiset täällä pohjolan perukoilla emme perusta Vanhan testamentin kärttyisestä jumalasta vaan kurotamme uskonnollisessa mielessä juuremme Jeesuksen oppeihin Uudessa testamentissa. Jeesuskin tosin sanoo että ”Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen.” Samaa sanoo varmasti myös se kärttyinen Vanhan testamentin jumalakin, jos jaksaa Raamattua riittävästi kaivella.

Tiedän, tiedän, menee pikkunäppäräksi saivarteluksi. Mutta jos näin 2000-luvulla elellessä on ihan OK tehdä avioero ilman vakuuksia haureudesta, en aivan ymmärrä, miten Raamattuun voidaan kuitenkin tukeutua niin hanakasti muissa avioliittoon liittyvissä aiheissa. Millä tavoin tässä uskonnollisten yhteisöjen roolia avioliiton sääntelyssä nyt poljetaan, jos tätä ”perinteistä” avioliiton mallia on muokattu sopimaan kulloiseenkin yhteiskunnalliseen tilanteeseen jo vuosisatojen ajan? No tietysti siksi, että nyt tehdään jotakin, jota uskonnolliset yhteisöt eivät halua. Mutta miksi niillä olisi – etenkään Suomessa! – mitään sanottavaa siihen, miten maallinen valta maallisia avioliiton reunaehtoja määrittelee? Uskontokunnathan saavat itse päättää, miten suhtautuvat samansukupuolisiin pareihin ja heidän vihkimiseensä.

Mutta eteenpäin! Katsauksessa mietitään myös, mitä tapahtuu, jos uskonnolliset tahot uskoonsa vedoten kieltäytyvät tunnustamasta samansukupuolisia pareja. Saako esimerkiksi antaa potkut kristillisen ala-asteen opettajalle, jos tämä solmii liiton samansukupuolisen ihmisen kanssa?

For many religious institutions, such an act would be tantamount to a public repudiation of the institution’s core religious beliefs. In certain contexts—e.g., in religious elementary schools—these employers may seek to terminate employees who reject their moral and religious teachings in such an open and enduring way, either because they sincerely believe they must for the good of the religious community, for the ultimate good of the same‐sex couple, or both. For their part, terminated employees might respond with a federal or state employment discrimination lawsuit relying on any of at least four theories.

On hyvä muistaa, ettei Suomen tapauksessa tässä tilanteessa olisi mitään epäselvää. Lakimme sanovat jo nyt, ettei seksuaalisen suuntautumisen takia saa antaa potkuja. Tämä esimerkkinä siitä, miten Severinon katsaus ei toimi Suomeen sovitettaessa kauhean hyvin.

Severino käsittelee saman teeman ympäriltä myös vihapuheen ongelmallisuutta:

Suits under state hate crimes laws are also potential avenues of civil or criminal liability for religious institutions that actively preach against homosexual marriage.

Some states also include a ban on hate speech regarding sexual orientation in some form as well, such as in Massachusetts and Pennsylvania. Since no religious speaker has yet been convicted of a hate crime for publicly opposing gay rights, although arrests have been made, it is tempting to think that a conviction might never happen. But foreign democracies have already demonstrated that such action is possible, and given the increasing reliance of American courts on foreign precedents, its domestic application is an increasing risk.

Jälleen kerran tällä ei juuri ole tekemistä Suomen kanssa. Riippumatta siitä, millaista linjanvetoa vihapuheesta Suomessa tehdään, tällä tutkimuksella ei siihen ole kauheasti annettavaa. Huvittavaa tosin on huomata, että kovasti ollaan maalaamassa piruja seinille, vaikkei tuomioita ole tullut vielä ensimmäisellekään homovastaiselle saarnaajalle. Muutenkin avio-oikeuden rajaaminen (tai sen laajentamisen torppaaminen) sillä perusteella, että homojen verbaalinen kyykytys on paljon vaikeampaa, jos niille antaa enemmän oikeuksia, on hiukan kummallista argumentointia.

Lopetuskappaleessa maalaillaan uhkakuvia siitä, miten sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen johtaisi siihen, että uskonnolliset tahot ajetaan ahtaalle, eikä kukaan saa enää vapaasti sanoa että hyi homo yäk. Severino toteaa että:

The American legal tradition of accommodating diverse religious beliefs and expression has proven remarkably successful at ensuring both peace and liberty.

Jos homojen syrjiminen todella on näin tärkeää uskonnollisille yhteisöille, en aivan ymmärrä, minne se jumalan rakkaus jäi. Kenties parempi lähestymistapa jenkkifundiksillekin olisi hyväksyä, että olisi helpompaa, jos kaikille taattaisiin yhtäläiset oikeudet ja negailu pidettäisiin oman kodin tai kirkon sisällä.

Kaiken kaikkiaan Severinon pohdinnot eivät niinkään käsittele homoseksuaalisuutta tai sukupuolineutraalia avioliittoa vaan sitä, millä tavoin uskovaisia voitaisiin lain keinoin hutkia, jos nämä ilmaisevat, etteivät hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa. Lakitekniset kiemurat ovat kuitenkin niin Yhdysvaltoihin keskittyneitä, ettei niiden soveltamisesta Suomen oloihin ole mitään hyötyä. En aivan näe, mitä hyötyä tästä tutkimuksesta Niikon argumentoinnille olisi. Paitsi kenties se että onhan se ihan totta, että mitä hyväksytympää samansukupuolisista liitoista tulee, sen tukalampaa on niillä, joiden mielestä homostelu on synti ja häpeä. Vaan eipä nyky-yhteiskunta katso ihonvärin tai sukupuolenkaan pohjalta dissaamista hyvällä, vaikka miten ennen sai sanoa ties mitä.

NO BASIS – TEHKÄÄ OMAT JOHTOPÄÄTÖKSENNE

Lopuksi vielä Robert Lernerin ja Althea Nagain selvitys No Basis: What the Studies Don’t Tell Us About Same-Sex Parenting vuodelta 2001. Kuten niin monessa muussakin Niikon lähettämässä papereissa, myös tässä on taustalla jokin omia intressejään ajava taho. Selvityksen on julkaissut sukupuolineutraaleja avioliittoja vastustamaan perustettu Marriage Law Project. Taustalla jälleen yhdysvaltalaiset konservatiiviuskovaiset ja heidän lobbauskoneistonsa.

On kuitenkin sanottava, että tämä on ylivoimaisesti vakuuttavin Niikon lähettämistä tasa-arvoista avioliittoa vastustavista dokumenteista, sillä ilmiselvää latautunutta otsikkoa lukuunottamatta tutkimuksessa ei siteerata värssynkään vertaa raamattua tai turista mitään satujen pahoista äitipuolista. Mikä tietysti kertoo ehkä enemmän muiden dokumenttien laadusta mutta kuitenkin. Dokumentin johdannossa tosin huvittavasti tuumitaan, että ”Are these studies [made by social scientists] well-done by normal standards? Should journals publish them? Should policymakers rely on them?” Melkoista pohdintaa kirjoituksessa, jonka on ilman sen kummempia vertaisarviointeja julkaissut lobbausryhmä sukupuolineutraalia avioliittoa kritisoivien poliitikkojen käyttöön. Samat kysymykset voisi esittää tällekin, enkä ole aivan varma, millaisia vastauksia tulisi.

Perusideana Lernerin ja Nagain selvityksessä on käydä läpi 49 tutkimuksen metodit ja tulokset ja selvittää, ovatko ne tieteellisesti luotettavia. Käytännössä Lerner ja Nagai rakentavat täydellisen tutkimuksen mallin ja sen jälkeen kokeilevat, sopiiko yksikään tutkimuksista tähän malliin. Hieman epäilyttää, että tässä on yritetty tunkea neliskanttista palikkaa tahallaan ympyränmuotoiseksi hiottuun reikään. Yksikään tutkimus ei yllättäen läpäise Lernerin ja Nagain seulaa, sillä ilmeisesti jokaisesta löytyy ”vähintään yksi” kriittinen virhe.

Tällaiseksi kriittiseksi virheeksi kelpaa esimerkiksi se, ettei jossakin tutkimuksessa ole otettu huomioon lesboäitien heteroäitejä korkeampaa koulutustasoa:

If lesbian and heterosexual mothers produce similar child outcomes to their heterosexual counterparts even where the lesbians are better educated, it may well be the case that when educational levels are properly equated that heterosexual mothers produce more favorable outcomes than do their homosexual counterparts.

Eli ilmeisesti lesbojen pitäisi koulutustasollaan tuottaa jotain übermenschejä tai ainakin lesbot paikkaavat korkealla koulutuksellaan sitä, että heillä on mahdollisesti heterovanhempia heikommat lastenkasvatuskyvyt. Tjaa-a. Miten lie. Ja mitä väliä tällä on, jos kuitenkin kyseessä on ”similar outcomes”?

Tässä myös näkyy Lernerin ja Nagain tutkimukselle leimallinen ylimalkaisuus. Metodologiaa ruoditaan täikammalla, mutta muuten asiat ovat kovin leväperäisesti määriteltyjä. Mitkä ”similar outcomes”? Mitkä ”favourable outcomes”? Mikä lasketaan ”lopputulokseksi”, kun puhutaan lapsista? Tämä on osasyynä sille, miksi Lernerin-Nagain tutkimusta on niin vaikea käsitellä: jämäkkä tekstijööti on kirjoitettu toisaalta niin ylimalkaisesti, ettei siitä saa otetta ja toisaalta niin koukeroisesti ja pikkutarkasti, että ymmärrys jää vajaaksi, ellei osaa käydä keskustelua sosiologisen metodologian tasolla.

Oli miten oli, dokumentissa sanotaan monien tutkimusten väittävän, ettei vanhempien sukupuolella ole lapsen kehityksen kannalta merkitystä. Lernerin ja Nagain mukaan näin ei ole.

Do these 49 studies offer conclusive proof that there is ‘no difference’ between heterosexual and homosexual households? We believe that these studies offer no basis for that conclusion—because they are so deeply flawed pieces of research. The reader is invited to make his or her own judgment.

”He uskovat”, mutta heidän tutkimustuloksensa eivät sitä todista tai tue? ”Lukija tehköön omat päätöksensä”? Come on, luulisi 149 sivun paahdolla ja metodologisista muotoseikoista nillittämällä saavan hiukan enemmän varmuutta yhteenvetoon. Ja tietysti oma huvittava lukunsa on se, miten heidän koko raporttinsa perustuu ainoastaan sille ajatukselle, ettei voida täydellä varmuudella sanoa, etteikö homo- ja heterotalouksissa olisi eroja. Kukaties perheissä on kuin onkin eroja! Kuinka järkyttävää! Tutkitaanko seuraavaksi taas niitä forssalais- ja turkulaisvanhempia ja eroja näiden perheissä?

Oli kuinka vain, myönnän, että Lerner ja Nagai ovat varmasti tuottaneet myös täysin perusteltua kritiikkiä. Ja voihan hyvin olla, että jokainen näistä kritisoidusta 49 vertaisarvioidusta artikkelista on pelkkää roskaa. Artikkelit ovat sen verran vanhoja (eivätkä lobbausryhmien aktiivisesti levittämiä toisin kuin nämä Niikon lähettämät), että niihin on työlästä päästä käsiksi. Lisäksi Lernerin ja Nagain kritiikki pureutuu niin tiukasti sosiologisen tutkimuksen pikkutarkkuuksiin, etten tiedä, miten kriittisiä heidän löytämänsä virheet todellisuudessa ovat. En siis tiedä, miten hyvin No Basis tutkimuksia arvioi, joten pitäydyn esittämästä enempää arvailuja.

Mutta entä jos esitetyt huomiot ovat täysin oikeassa? Mitä se tarkoittaisi tasa-arvoisesta avioliittolaista käytävää debattia laajemmin tarkasteltaessa? Oletamme siis, että tämä Lernerin ja Nagain tutkimus on oikeassa ja sitä myötä oletamme myös, että samansukupuolisten parien lapset eroavat heterovanhempien lapsista jollakin tapaa, ja että perheet ovat erilaisia riippuen siitä, ovatko vanhemmat samaa sukupuolta vai eivät.

En usko, että tilanne muuttuisi erityisemmin.

Missä on yhteiskunnan huolestunut kommentointi homojen huonosti kasvattamista lapsista? Missä Mannerheimin lastensuojeluliiton katsaus syrjäytyneiden nuorten homovanhempien vaikutuksesta lasten pahaan oloon? Miksei homoperheissä kasvaneiden lasten ongelmista puhuta Suomessa tai tietääkseni muuallakaan maailmassa, jos kerran homoperheet ovat niin selkeästi huonompia kasvuympäristöjä? Miksei homoliitoista ole syntynyt sosiologian, psykologian ja kasvatustieteiden tiedostamia ongelmia? Miksi nämä Niikon argumentteja tukevat dokumentit ovat yksi toisensa perään lobbausjärjestöiltä peräisin sen sijaan, että niitä olisivat julkaisseet eri taustoista tulevat tutkijat ja tutkimusryhmät? Miksi Niikon tutkimuspaketissa on vain olemassa olevaa tutkimusta puivia tekstejä, muttei laisinkaan primäärilähteistä ammentavaa uutta tutkimusta?

Voisiko syynä olla se, etteivät vinoissa perheissä kasvaneet lapset kasva kieroon yhtään sen enempää kuin heteroperheissä kasvaneetkaan, vaikka perheet yksityiskohtien eroavatkin toisistaan? Eroja löytyy varmasti, mutta ovatko erot lapselle haitaksi? Jos ovat, siitä luulisi olevan näyttöä muillakin kuin jenkkien raamatunheristelijöillä.

American Sociological Association ja American Psychological Association ainakin ovat sitä mieltä, etteivät mahdolliset erot ole haitaksi. Tuskinpa ne muutoin voimakkaasti vastustaisivat avioliiton rajaamista vain miehen ja naisen väliseksi.

Ja kuten jo aiemmin linkattu Logiikkapoliisi hyvin kiteytti:

American Psychological Association, The California Psychological Association, The American Psychiatric Association ja The American Association for Marriage and Family Therapy kirjoittavat amicus curiae-vetoomuksessaan [PDF], että ”Ei ole tieteellistä perustaa ajatella, että homo- ja lesbovanhemmat olisivat yhtään vähemmän kykeneviä huolehtimaan lapsistaan kuin heterovanhemmatkaan tai, että heidän lapsensa olisivat yhtään vähemmän terveitä tai sopeutuneita”.

Yksi yhdysvaltalaisen lobbausryhmän julkaisema sosiologinen meta-analyysi vastaan melko mittava kavalkadi maineikkaina pidettyjä kattojärjestöjä. Nämä kannanotot antavat Niikon yhdysvaltalaisille tutkimuksille kontekstia sen suhteen, miten sikäläinen tiedemaailma asiaan suhtautuu.

Lerneriä ja Nagaita lainatakseni: The reader is invited to make his or her own judgment.

YHTEENVETO

Niikon tutkimukset pengottuani ainakin yksi asia on selvää: itse en näihin papereihin nojaten kehtaisi eduskunnassa pitää ensimmäistäkään tasa-arvoista avioliittoa vastustavaa puheenvuoroa.

Tässä vielä lyhyt summaus kaikista teksteistä:

Kirkkohallituksen lausunto työryhmän ehdotuksesta ”Laki ja samaa sukupuolta olevien parisuhteet”
Ei liity lakialoitteeseen mitenkään. Kirkko saa tehdä asiassa omat ratkaisunsa.

Rapport au nom de la mission d’information sur la famille et les droits des enfants
Tuhat sivua ranskaksi. Hiukan jäi arvoitukseksi, sillä ranskantaitoni eivät yksinkertaisesti riitä tämän kahlaamiseen. Tätä pakettia oleellisempaa lie kuitenkin katsoa, mitä Ranskassa paraikaa tapahtuu. Kovaa vauhtia ovat tasa-arvoista avioliittolakia hyväksymässä riippumatta siitä, mitä tämä jännän ristiriitainen selvitys asiasta sanoo. Ja toki suhtaudun pienellä varauksella lainsäädännölliseen pohdintoon, jossa jo esipuheessa sanotaan, ettei kyseessä välttämättä ole kauhean luotettava selvitys.

Debate-Tested Sound Bites on Defending Marriage
Ohjeita ja vinkkejä väittelyyn. Hiukan noloa löytää tämä ”tutkimusten” seasta. Kuin opiskelija olisi tentin jälkeen vahingossa palauttanut vastauspaperin lisäksi myös lunttilappunsa.

Differing Definitions of Marriage and Family – Comparing and Contrasting Those Offered by Emerging Same-Sex Marriage Advocates and Classic Anthropologist
Lobbausjärjestön antropologiaan nojaava kirjoitus kompastuu siihen, ettei antropologia tue lobbaajien väitteitä. Hups!

Outcomes According to Family Structure
Lobbausjärjestön kirjoitus tukeutuu epäilyttäviin lähteisiin ja sortuu räikeään ja ilmeisen tahalliseen lähteiden väärinymmärtämiseen ja puolueellisesti lainaamiseen.

Gender Complementarity and Child-rearing: Where Tradition and Science Agree
Lobbausjärjestön pruju näyttää hienosti, miten tieteen ja perinteen saa kohtaamaan vääristelemällä tutkimustietoa.

No Difference?: An Analysis of Same-Sex Parenting
Heikkoa argumentointia, vinhasti kierroksia propellihatussa ja taipumusta lähteiden vääristelyyn. Niin ja satuihin viittaamista ja homoruttoa. Pliis.

Or For Poorer? How Same-Sex Marriage Threatens Religious Liberty
Yhdysvaltojen lakiteknistä pohdintaa akselilla ”Jos homot saa mennä naimisiin, yhdysvaltalaiset fundamentalistikristityt voivat joutua oikeuteen homon solvaamisesta. Tehkää nyt herranjumala jotakin, ettei tällaista tilannetta pääse syntymään!”

No Basis: What the Studies Don’t Tell Us About Same-Sex Parenting
Lobbausjärjestön vertaisarvioimaton kirjoitus, jonka perimmäinen argumentti on, että homo- ja heterovanhemmissa on eroja. Tai oikeastaan että ei ole aukottomasti todistettu, etteikö eroja olisi. Metodologiseen pilkunviilaamiseen nojaava teksti saattaa peräti sisältää hyvää kritiikkiä. En ole varma, sillä tämä on Niikon papereista ainoa, jonka ymmärtämiseen en usko taitojeni (saati aikani) riittävän. Käytännön kvantitatiivisen analyysin knoppeja pullollaan olevat teksti ei kuitenkaan tarjoa loppujen lopuksi muuta kuin yhden korkin tasa-arvoisen avioliittolain puolustajien vuotavaan patoon. Tekstin perusteella vanhemmissa saattaa olla eroja. Käsi ylös kaikki, jotka yllättyivät.

Niikon ”vaikka kuinka paljon tutkimuksia” osoittautui siis yhdeksäksi dokumentiksi, jotka kyllä sisältävät lähdeluetteloissaan useita oikeita tutkimuksia, mutta jotka itsessään eivät kauheasti vakuuta. Näistä yhdeksästä dokumentista No Basis oli ainoa, joka ei aiheuttanut välitöntä hevonkukkuhälytystä. Ranskalaista raporttia en uskalla kieltä tuntematta tässä yhteydessä kauheasti sorkkia, joten sen hevonkukkuuden selvittäminen jääköön muille.

Loppujen lopuksi meillä on siis kaksi dokumenttia, jotka vaikuttavat uskottavilta, mutta joista toinen ei ole tutkimus vaan raportti ja toista ei ole julkaistu vertaisarvioidussa julkaisussa. Ja uskottavuuskin pohjaa suurilta osin siihen, ettei minulla ole aikaa ja taitoa läpäistä niiden kielimuuria, oli kyse sitten ranskasta tai metodologiasta.

Aika niukka saalis.

Myönnän auliisti syyllistyväni kritiikissäni aivan samaan kuin valtaosa kritiikkini kohteista: nostelen teksteistä silmään sattuneita heikkouksia, mutten arvioi koko dokumenttia alusta loppuun. Poimin siis kirsikat kakusta, kuten niin moni kritiikkini kohdekin Miksi? Koska osa dokumenteista on niin luokatonta kuraa, ettei niihin kannata järin tarkkaan uppoutua, ja toisaalta osa artikkeleista on niin laajoja, ettei aikani millään riitä niiden täydelliseen läpikäymiseen. Uskottavan tutkimuksen ei silti luulisi antavan minunkaltaiselleni penkojalle niin herkullisia maalitauluja kuin mitä lobbausjärjestöjen raapaleet tekivät.

En ole tekemässä akateemista tutkimusta tai kritiikkiä. Sen sijaan haluan osoittaa, millaisen materiaalin pohjalta edustaja Niikon eduskunnassakin käyttämät argumentit on rakennettu niin hyvässä kuin pahassakin. Kunnioitan hänen pyrkimystään nojata tutkimustietoon, mutta kummastelen ilmeistä lähdekritiikin puutetta.

Niikon käyttämillä ”tutkimuksilla” on kaksi usein toistuvaa piirrettä.

Ensinnäkin, monet niistä ovat vaihtelevantasoisia kokoelmia tasa-arvoisen avioliiton ympärillä käytävästä debatista ja yleisemmästä enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyvästä yhteiskunnallisesta tutkimuksesta. Ne eivät itsessään kerro mitään uutta aiheesta, vaan tutkimustiedon ja uusien ajatusten tuottamisen sijaan ne keskittyvät muiden tutkimusten referointiin. Lisäksi referointikin menee pitkälti metsään. Viittauksia muihin tutkimuksiin kyllä löytyy, mutta kuten olen osoittanut, nämä viittaukset ovat usein täynnä ilmiselvää vääristelyä.

Toiseksi, dokumenteista hämmästyttävän suuri osa on peräisin yhdysvaltalaisilta kristillisiltä lobbausryhmiltä. Ne on tehty pääsääntöisesti Yhdysvaltojen olosuhteita silmälläpitäen, eikä niissä peitellä sitä, että tarkoituksena on suojella ”normaalia perhettä” homojen hapatukselta. On kummallista, että näitä käytetään Suomen eduskunnassa perustelemaan Suomessa säädettäviä lakeja, sillä suomalaiset perheet, arvot ja lait ovat tietääkseni ainakin jossain määrin erilaiset kuin yhdysvaltalaisilla lajitovereillamme. Oikeiden tutkimusten kanssa tätä ongelmaa ei samalla tavalla olisi. Erona tässä on se, että oikeilla tutkimuksilla on jonkinlaista yleistettävää todistusarvoa Suomessa, mutta kokoelma jenkkifundamentalistien jenkkipäättäjille kohdistettua lobbausta ei istu yksiin Suomen olojen kanssa. Ellei tietysti koe, että Yhdysvalloista tuontitavarana nykäisty kristitty tylytyspolitiikka ja ankean kapeakatseinen retoriikka on sitä, mitä Suomessakin kannattaa ajaa.

Näiden yhteisten piirteiden lisäksi Niikon lähettämiä tutkimuksia vaivaa se, miten työlästä niitä on arvioida. Toisin kuin akateemisissa kirjoituksissa yleensä, valtaosassa näistä papereista ei milloinkaan voi olla varma, millä tavoin viitattua lähdettä on käytetty. Toisinaan viittaus toimii kuten odottaisikin: sillä perustellaan jokin omassa tekstissä esitetty väite. Usein kuitenkin viittausta tarkistaessa huomaa, että alkuperäisteksti sanoo aivan päinvastaista kuin mitä Niikon papereiden kirjoittajat sanovat. Malliesimerkkinä Staceyn ja Biblarzin tapaus, jossa NARTHin Dean Byrd esittää tutkimuksen tukevan omia näkökantojaan, mutta alkuperäisen tutkimuksen lukemalla selviää, että Stacey ja Biblarz ovat täysin eri mieltä.

Näin ollen ruodittavana oleva tutkimus muuttuu helposti kauttaaltaan epäluotettavaksi. Jotta voisin muodostaa perustavanlaatuista kuvaa siitä, mitkä kirjoittajan väitteistä ovat totta ja mitkä vääristelyä, pitäisi minun käydä joka ikinen lähdeviite ja viitteen takana oleva tutkimus läpi. Tilanteessa, jossa ollaan päädytty näin perinpohjaiseen luottamuspulaan lukijan ja tekstin välillä, on aika vaikeaa perustella, miksi tutkimuksen perkaaminen olisi vaivan arvoista.

Tutkimuksen kanssa voi olla eri mieltä ja silti käyttää sitä lähteenä omassa työssään. Epärehellisyyden raja ylitetään kuitenkin silloin, kun viitattu tutkimus kokonaisuutena on selkeässä ristiriidassa viittaajan väittämien kanssa, mutta sieltä silti nostellaan itselle mieluisia makupaloja käsittelemättä tätä ristiriitaa mitenkään. Mustan voi todistaa valkoiseksi ja kissan hevoseksi, jos tyytyy kopioimaan yksittäisiä kontekstista irrotettuja lauseita ja sanoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lopputuloksena olisi oikea tutkimus.

Ei vaikka se olisi pdf-muodossa ja siinä olisi lähdeluettelo.

Jos haluaa hyvän kuvan siitä, miten tekstit on kirjoitettu ja millaisia keinoja niissä on käytetty, kannattaa lukea How to Write an Anti-Gay Tract in 15 Easy Steps, sekä sen neuvoilla kasattu The Heterosexual Agenda: Exposing The Myths [PDF], jotka kumpikin havainnollistavat parodian keinoin juuri sen systemaattisen harhaanjohtamisen, joista näissä käsittelemissäni lobbausjärjestöjen ”tutkimuksissa” on kyse.

Faktapohjaista keskustelua peräänkuuluttaneen edustaja Niikon soisikin käyvän tutkimuksensa läpi kriittisellä silmällä. Ajatus tai kaksi kannattaa suoda jo sille, miksi niin monet näistä dokumenteista ovat keskenään kovin samanlaisia ja peräisin yhdenmukaisista – lobbaukseen keskittyneistä – lähteistä.

Näitä ajatuksia sulatellessa kannattaa pohtia, missä määrin Niikon tutkimukset ovat luotettavia ja mitä niiden lukuisat selkeästi tahalliset vääristelyt kertovat tasa-arvoisen avioliiton vastustajien uskottavuudesta.

Toivon todella, että eduskunnassa käytävä keskustelu pitäytyy oikeassa tutkimustiedossa ja aiheen reilussa käsittelyssä.

”Elikkä faktat faktoina” kuten edustaja Niikko itsekin sanoo.